Yhtäkkiä sen päätin, unelmat pitää toteuttaa. Minä tyttö lähdenkin Ameriikkaan, kukaan ei voi pidätellä minua. Katsoin Sinkkuelämää sarjaakin ihan uudella silmällä, jos nuokin pärjäävät siellä niin miksi en minäkin. Ajatelkaa nyt, suurkaupungillinen uusia ihania miehiä ja kaikki ovat minun tavoitettavissani. Aloinkin jo selata netistä asunnonhakuja, on pienikin asunto parempi kuin ei asuntoa ollenkaan. Hotellissa oleskelu voi käydä liian kalliiksi minun kukkarolleni….
Töissäkin otin hieman vuorotteluvapaata, jos asiani alkavat luistaa niin hyvin kuin unelmoin, voin sanoa työpaikalleni soronnoo. Se on kuulkaa lähtöä nyt. Lentolippujen ynnä muiden hinnat hieman hirvittivät, mutta kerranhan sitä täällä vain eletään. Ja sanotaan että kuolinvuoteella ei kaduta niitä asioita, joita on tehnyt, vaan niitä, joita ei ole uskaltanut tehdä.
Seuraavassa postauksessani kerron lisää suunnitelmistani,
soittelemisiin siihen asti, Vivian, 246.
