Keikkaa pukkaa

Rauhallisten pitkien yöunien jälkeen huomasin, että pitää lähteä ruokaostoksille, koska jääkaapissa oli vain valot eikä kahviinkaan ollut maitoa. Yhtäkaikki, elämä tuntui pitkästä aikaa hyvältä ja raikkaalta. Puhelimeni oli ollut äänettömällä ja se olikin täynnä rytmiryhmän, eli Holmesin Jonesin, pastorin, kanttorin ja Mustan Oriin viestejä.  Tule takaisin, Vivian, he toivoivat kiihkeästi mutta hymähdin heille.

Kaupassa törmäsin yllättäen hymyileviin ruskeisiin silmiin ja kuulin nimeni mainittavan. Hei Vivian, ei olla nähtykään tosi pitkään aikaa, totesi nauravainen mies. Heitätkö vielä yksityiskeikkaa?, hän kysäisi. No joo, en ole nyt pitkään aikaan kun oli eräs projekti, totesin väistelevästi, mutta aina kun rahasta puhutaan olen kiinnostunut, totta kai, vastasin viehkosti takaisin.

Soittelemisiin, Vivian, 246

Eläimellistä touhua

Nukuimme pitkät yöunet ja tunsin aamulla saaneeni hieman flunssaa, nenä oli tukossa ja aivastelin. Mutta Holmesin Jones oli saanut uuden idean. Hän kertoi että hänen eräällä tuttavallaan oli iso navetta, jossa oli lehmiä, sonneja ja hevosia. Hän ehdotti että voisimme mennä sinne ottamaan hieman erilaisia kuvia, jotka eroaisivat valtavirrasta ja saisin enemmän huomiota Only Fansin sivuilla.

Kävimme ostamassa yhdessä minulle uudet seksikkäät poseerauskuteet. Ajoimme ison navetan pihalle ja Jones kysyi minulta pelkäänkö eläimiä. No, riippuu eläimestä, virnuilin hänelle. Menimme sisälle navettaan ja poseerasin ensin seksikkäästi kaulakkain lehmän kanssa. Löysimme myös isosarvisen härän, jonka kanssa tilan isäntä käski olla varovainen, joten pidin siihen hyvän hajuraon poseeratessani sen kanssa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.