Lemmendrinkit

Illan mittaan jutut muuttuivat, jos mahdollista, entistäkin villeimmiksi ja erilaisia lähestymisiä eri osapuolien välillä tuli nähtyä jos vain viitsi hiemankin seurata tilanteen kehittymistä. Uudet ihmiset herättävät aina kiinnostusta varsinkin viinin ja siiderin virratessa ja tottahan toki siinä tuli sivussa testattua myös erilaisia virkistäviä drinkkejäkin.

Kuuma-Camilla oli sangen kiinnostunut Holmesin Jonesista ja varmasti hänen housuissaan pullottavasta muhkeasta lemmensauvasta myös. Tämän seurauksena ja eräänlaisena kostona aloin lirkuttelemaan sekä pastorin että kanttorin kanssa.

Huomasin myös pastorin olevan sangen viriili tyyppi hengellisestä urastaan huolimatta.  Olin myös kuullut jo aiemmin hänen olevan varsin taitava lemmen puuhissa ja omaavan kookkaan patukan ja ei ollut tosiaan mikään peiton alla kerran viikossa saunan jälkeen mies…

soittelemisiin, Vivian, 246.

Rysän päältä

Kilistelimme vielä tummahipiäisen stripparin kanssa ja lupasin ottaa yhteyttä heti, kun ura eroottisten seikkailujen äärellä alkaisi viehättää minua entistä enemmän. Paikalla tosin hyöri mitä vähäpukeisimpia pimatsuja, joista totesin oriille, että noita voisi kiinnostaa esimerkiksi leffarooli minua enemmän. Heistä puuttuu se jokin, tarvittava kokemus ainakin, musta ori hirnahti huvittuneena.

Yhtäkkiä aloin katsella, mihin Holmesin Jones on kadonnut. Taitaapi jutella henkeviä käärmenaisen kanssa, tumma strippari hirnahti minulle huvittuneena. Otin vielä yhden boolilasillisen ja lähdin etsimään ihmisten keskeltä raavasta matkakumppaniani.

Löysin useampia erillisä huoneita, joissa parit harrastivat lemmenleikkejä, yhdessä mutta ei yksin. Eräästä huoneesta sitten löysinkin Holmesin Jonesin makuuasennosta ja tumma käärmenainen tanssi hänen kyrpänsä päällä villisti huohottaen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.