Kiihkeän ja kuuman aktin jälkeen lepäsimme hetken, hän kiitteli minua kovasti taitavasta suorituksesta vaikken ollutkaan työskentelevänä osapuolena tällä kertaa kovinkaan paljoa.
Huvittaisiko sinua tulla tänään illalla kaupunginhotellille tuote-esittelyyn, hän kysäisi. Paikalla on myös juomia ja ruokatarjoiluakin, tulee varmasti vaihtelua harmaaseen arkeen, hän sanoi ja hymyili minulle valkoisilla hampaillaan. Voinko ottaa seuralaiseni mukaan, vielä kysäisin, koska ajattelin välillä Holmesin Jonesinkin hyvinvointia, vaikka olinkin ollut hieman luvattomilla teillä. Sanoin vielä mustalle oriille, ettei kerro seuralaiselleni mitään yksityiskohtia tapaamisestamme.
Siistiydyin ja menin Holmesin ja minun hotellihuoneeseen ostoksieni kera. Kerroin hänelle myös kutsusta salaperäiseen yksityistilaisuuteen, jossa oli luvattu kerrassaan runsaasti piristystä tylsään arkeen. Holmes oli kyllä heti lähdössä, sanoi vielä että siellä voi olla jotain mielenkiintoistakin.
Soittelemisiin, Vivian, 246.