Eroottinen esiintyminen

Kumosin nopeasti paukkuni kurkusta alas ja siirryin lavalle tanssimaan Willage Peoplen vanhaa tuttua kappaletta Y.M.C. A, joka oli käännetty suomeksi nimelle Miesstrippaaja. Yritin tanssia mahdollisimman eroottisesti ja aistillisesti ja muutama miesstrippaaja saapuikin paikalle taustatanssijoikseni. Leikin pallolla nojaten nahkaiseen tuolin selkänojaan ja hetkuttelin itseäni sitä vasten.

Miehetkin tulivat välillä kiehnaamaan ympärilleni, mutta otin heihin nopeasti hieman etäisyyttä, koska he olivat huomattavasti nopeampia riisumaan kuin meikäläinen. Heillä oli nopeasti sukukalleudet esillä, joten he alkoivat jo tehdä helikopterileikkejä ja sain miltei väistellä villisti pyöriviä kyrpiä. Yllättäen nämä miesstrippaajat kiinnostuivatkin toisistaan, ja yleisö sai nauttia enemmän tai vähemmän homoseksistä esiintymislavalla. Ensin oli vuorossa oraaliseksiä ja sitten siirryttiinkin perinteiseen junamuodostelmaan.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Bileet jatkukoot

Minulle alettiin huudella että ota kaikki vaatteet pois, mutta onneksi minulla oli sen verran järkeä että pidin sentään alusvaatteet päälläni. Miehet sen sijaan tanssivat kumpikin sukukalleudet heiluen vierelläni ja minä vain naureskelin heidän estottomuudelleen.

Tanssipojat tietty ehdottivat minulle seksuaalista kanssakäymistä tanssinäytöksemme jälkeen, mutta päättelin heidän olevan melko veltossa kunnossa nauttimansa alkoholimäärän perusteella. Keräsin setelit tarkempaan talteen myöhempää käyttöä varten ja istuskelin baaritiskillä nauttien jotain piristävää ja kuplivaa juomaa pillillä.

Oletkos Vivian yhtä notkealanteinen myös petipuuhissa? , tuli eräs könsikäs kysymään. Voi kun tietäisit, naureskelin hänelle. Taitaa kokemukseni sänkyurheilun villillä saralla näkyä jo rytmikkäissä moveissani. Nautiskelin ja lepäilin hieman omassa rauhassani ja mietin mitähän keksisin seuraavaksi.

Soittelemisiin, Vivian, 246.