Kevään koittaessa sisimmässäni alkaa seksi kihistä aivan uudella tavalla. Muutkin ihmiset tuntuvat olevan iloisempia vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta. Tuntuu siltä, että seksinnälkäni kasvaakin päivä päivältä suuremmaksi.
Olinkin aivan innoissani, kun uusi tuttavuuteni Tero kutsui minut mökkeilemään. Emme tunteneet sen paremmin, mutta tietty olin valmis heti kuin lukkari sotaan. Pakkasin seksikkäitä sekä lämpimiä tamineita mukaan, koska Suomineidon säät voivat olla varsin petollisia vielä kevättalvella. Vierailin jälleen erotiikkaliikkeessä ja löysin strap-on nimisen leikkikalun, eli siinä on vyö mihin voi kytkeä dildon. Ostin sellaisen johon voi vaihtaa dildon tarpeen mukaan, eli isompaan ja pienempään tarpeeseen.
Ostin myös nahkaisia ja pitsisiä hepeneitä, että meillä olisi oikein hauskaa. Toivoin myös että Tero toisi minulle ulkomaan matkaltaan jotain tuliaisia… Kerron lisää seuraavassa postauksessani.
Mökkeilyterveisin Vivian, 246