Iltapäivän aurinko siivitti minut lenkille tässä eräänä iltapäivänä ennen saunavuoroani. Nautin täysillä hölkkäämisestä ja juoksinkin oikein kunnolla hien pintaan. Otin pari saunasiideriä mukaan saunavuorolleni ja huuhtelin ennen lämpimään menoa pahimmat hiet pois pinnastani.
Rentouduin oikein kunnolla lauteilla ja heitin lisää löylyä kiukaalle. Hetken päästä kuulin naurua ja miesten ääniä. Yllättäen saunan ovi avautui ja muutama mies pöllähti paikalle, “hei, meillä on tänään saunailta”, ” kuului ovelta, “ihanan yllätyksen olet meille tänne järjestänyt!” Yritin änkyttää että on minun saunavuoroni, mutta sitten valkeni että olin tullut vääränä päivänä, oma vuoroni olisikin ollut vasta huomenissa.
Päätettiin sitten ettei hätä ole tämän näköinen, voisimmehan toki saunoa yhdessä entisaikojen malliin. Pojat olivat hieman kaljapöllyissä ja yksi asia johti toiseen. Käsiä harhaili kurvikkaalla vartalollani ja aloinkin kiihoittua upearaamisista uroksista. Nappasin isoimman löytämäni melan suuhuni ja huomasin jonkun alkavan lipoa minua takaapäin. Voinkin jatkaa aiheesta seuraavassa postauksessani.
Saunomisiin, Vivian 246.