Tuote-esittelyn huumaa

Laitoimme Holmesin Jonesin kanssa parasta ja seksikästä yllemme ja laittauduimme hieman ennen salaperäiseen tuote-esittelyyn menoa. Mitäs jos siellä on ryhmäseksiä, tiedustelin Holmesilta hymyillen. Hän virnuili minulle että hän voi tietty uittaa parruaan vieraillakin vesillä jos se vain minulle käy…

Menimme hienon kaupunginhotellin ylimmän kerroksen sviittiin, jossa oli boolia ja täysi meno päällä kun saavuimme paikalle. Siellä oli naisstrippari liikehtimässä viettelevän musiikin tahtiin hitaasti riisuen. Sensuelli ja komea lihaksikas musta oriini oli myös vähissä vaatteissa seksileluja. Tietysti Holmes rantautui hänen luokseen ja alkoi tutkia dildoja hymyillen ja musta ori iski minulle salaa silmää Holmesin olan yli.

Suunnistin boolikulholle ja kauhoin minulle ja Holmesille ison lasillisen poreilevaa boolia marjoineen ja hedelmineen saadakseni kiusaantuneen oloni taka-alalle…

Sittelemisiin, Vivian, 246.

 

Juhlaseuraa

Torkahdimme ja sitten hän heräsi ja tuli kiire, työvuoro oli pian alkamassa. Lähdetkö pikkujouluihin kanssani, hän vielä huikkasi ulos mennessään. Katsotaan kun tässä on ollut kaikenlaista, huokaisin hänelle. Asunnossani ei oltu siivottu aikoihin ja vieläkin jetlag tai joku sen kaltainen iski päälleni.

Päivän aikana sain kaikenlaista tehtyä ja pikkujoulutkin alkoivat kiinnostaa parin siiderin jälkeen. Seuralaiseni tuli työvuoronsa jälkeen hakemaan minua, olin laittautunut seksikkääksi ja tehnyt jonkinlaisen juhlameikinkin bailaamista varten.

Juhlamenot olivat jo parhaimmillaan, kun sipsuttelin sisään hänen käsipuolessaan. Muutama tuttukin käveli vastaan, joita tervehdin hilpeänä. Vivi, sinähän pidät ryhmäseksistä, eräs koiranleuka virnuili minulle ohi mennessään. Niin, sanoin hänelle, mutta kaipaan kyllä taidokasta ja pystyvää seuraa, jos siihen ryhdyn, tokaisin hänelle murhaavasti.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Eroottinen fantasia

Meillä kaikilla on varmasti omia eroottisia fantasioita. Siksi haluaisinkin että kun soitat minulle kertoisit  juuri sen salaisen seksiin liittyvän unelman, minkä haluaisit nyt juuri tänään toteuttaa kanssani. Meillä ei ole mitään muita rajoja, kuin Suomen lainsäädäntö, mikä voisi meitä hillitä tai muuten rajoittaa.

Seksiin liittyvä unelma on yleensä hyvin paljon kiihoittava, sellainen mitä ei ole vielä saanut kokeilla. Kyseessä voi olla ryhmäseksi tai anaaliseksi, joku asia johon ei ole ollut mahdollisuutta tai jos olet parisuhteessa niin toenen osapuoli ei suostu siihen. Lupaan suhtautua fantasiaasi avoimin mielin. Muista kuitenkin, että olemme kumpikin täysi-ikäisiä, elossa eivätkä eläimet leiki kanssamme.

Jään odottamaan innokkaana puheluasi, Vivian, 246.

 

 

 

Kuumissa löylyissä…

 

Tilanne saunassa kuumeni entisestään ja siiderit plus miehet kihahtivat kunnolla päähäni. Parhaillaan nuolin paria kolmea kyrpää yhtäaikaa, kielet lipoivat ja imivät minua jokapaikasta varpaasta korvaanlehteen. Aloin olla todella kuuma ja kovaa kiihottunut. Ratsastin ensimmäisen ihanan orgasmini jo saunan lauteilla, joku tehosti nautintos pitämällä sormeaan peräaukolla ja toinen imi ja näykki rintojani.

Siirryttiin välillä saunasta pukuhuoneen puolelle, kun alkoi olla liian kuuma saunan kosteissa löylyissä. Tilanne eteni siihen, että yksi upoa uros tuli sisääni edestäpäin ja toinen takaapäin. Minut oli niin hyvin nuoltu, että olin erittäin kiihottunut ja luisto oli todella hyvä. Eräs miehistä imi rintojani ja neljänneltä otin suihin. En ollut koskaan saanut näin hyvää ryhmäseksiä. Joku miehistä oli lukinnut pukuhuoneen oven, ettei kukaan vanhus tulisi sisälle ja saisi sydäninfarktia. Miehet vaihtoivat paikkaa välillä, joku laukesi rinnoilleni toinen pakaroilleni. Miehistä isokaluisin tuli luokseni ja asetteli mahtavan kalunsa liukkaille häpyhuulilleni. Hän todellakin osasi naida ja laukesin muutaman hetken päästä huutaen ja kouristellen. En edes pysy laskuissa, kuinka monta ihanaa ja upeaa orgasmia sainkaan, monta….

Kerrankin sain kovaa munaa ja kunnolla, tuumasin astellessani pois saunasta kylpytakki päälläni. Yhtä mukaavaa menoa teillekin, toivottelee Vivian, 246.