Olin poiminut muutaman kukan mukaani, joten tietysti pistin ne tyynyni alle jotta voisin uneksia siitä komeasta prinssistä, joka hakisi minut kauas pois valkoisella ratsullaan. Nukahdin kuin pieni porsas, ja unessa oli tiettyä sekoilua, jota tosin on normaalistikin minun elämässäni, joten tuleva ylkäni jäi jälleen kerran hahmottamatta. Jones kyllä irvaili, ettei minun kannattaisi enää mennä naimisiin huikentelevaisen mielenlaatuni vuoksi.
Hymyilin tarjoilijapojalle, joka toi Holmesin tilaaman aamupalan huoneeseeni, ja tiedustelin häneltä onko kananmunat varmasti kovia, koska en pidä löysistä munista. Pojalla helottivat posket kilpaa pionien kanssa ja Holmes nuhteli minua, ettei alaikäisiä saa kiusata tuolla tavalla. Kyllä se poika taisi tosin ihan täysi-ikäinen olla, anteeksi vain.
Mitähän Vivan keksisi seuraavaksi?
Soittelemisiin, Vivian, 246.