Ilo irti elämästä

Aloin lipoa hänen terhakkaa penistään hellästi kielelläni ja hän valitti ja vaikersi ääneen. Otin sen myös hellään imuuni ja hänen ensimmäiset lastinsa lensivät syvälle nieluuni hänen tahtomattaan. Häntä hieman hävetti ja nolotti, mutta sanoin hänelle että voimme jatkaa harjoituksia.

Lepäilimme hetken ja nautimme drinksuja, sitten otin jällleen vaivihkaa hänen kyrpänsä hellään käsittelyyni ja se alkoikin paisua pontevasti täyteen mittaansa taitavissa hyppysissäni. Hänkin tutustui rohkeasti posliinipilluuni, joka alkoi kostua hänen hellistä hyväilyistään.

Nousin ratsaille hänen nuoren ja jäntevän lihaksikkaan vartalonsa päälle ja aloitin nousemalla ylös ja alas hänen päällään kunnes hänen kyrpänsä oli kokonaan syvällä sisälläni, jolloin aloitin liikkumaan eteen ja taakse. Hän voihki nautinnosta allani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Tuoretta lihaa

Innostun aina kovaa, kun saan uuden tuoreen kaadon, olette sen varmaan jo huomanneet. Varsinkin kun löydän jonkun nuoren, uuden ja suhteellisen kokemattoman pojan, niin en ole pysyä housuissani – kuten en tosiaan edes pysynytkään.

Hamusin suuhuni hänen nuoren ja malttamattoman kovana sojottavan kyrpänsä, ja hän huokaisi syvään kun nuolin ja imin sitä kiihkeästi. Hän haparoi jalkoväliäni ujohkosti ja annoinkin hänen tutustua paremmin mehukkaaseen ja kosteaan posliinipilluuni.

Kysyin uskaltaako hän maistaa sitä, ja hän nyökkäsi ujosti. Levitinkin jalkani äärimmilleen ja hän alkoi nuoleskella minua varovaisesti. Kielsin häntä jännittämästä kieltään ja neuvoin häntä lipomaan hitaasti pehmeällä kielellään klitoristani ja häpyhuuliani. Aloinkin kiihottua kunnolla kun hän uskalsi alkaa nuolla minua kiihkeämmin ja kunnolla…

Soittelemisiin, Vivian, 246.