Tosipaikan edessä

Minua jännitti ihan aikuisten oikeasti, koska harvemmin olin harrastanut seksiä tummaihoisen henkilön kanssa. Eihän heillä kaikilla isot kyrvät toki olleet, mutta edessäni oli kyllä melkoinen metrimuna, jonka kalun ympäri ei käteni yltänyt kunnolla. Aloin kyllä kiihottuakin kunnolla ja olla aivan märkä. Otin hänen suuren elimensä niin syvälle suuhuni kuin suinkin pystyin ja imin sitä kiihkeästi.

Oletko valmis, kyseli tumma oriini ja katsoi minua silmiin hellästi. No joo, niin valmis kuin vain voin olla, sopersin hänelle. Hän työntyi edestäpäin minuun varovaisesti ja tunsin koko pilluni täyttyvän hänen jättiläismäisestä kyrvästään. Hän vetäytyi taaksepäin  ja sitten taas työntyi eteenpäin ja huokaisin syvään todellisesta nautinnosta.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Liian kiihkeä ihailija

Navetassa oli myös koiria ja kissoja, jotka pyörivät jaloissa mennen tullen. Eräs koirista kiinnostui minun eläimellisestä vetovoimastani hieman liikaakin ja oli koko ajan tekemässä minuun tuttavuutta kun yritin poseerata houkuttelevasti muiden isompien eläimien kanssa.

Holmes näppäili myös kuvia kun iso koira hyppi kiihkeänä minua vasten ja yritin näyttää innostuneelta ja seksikkäältä niissäkin kuvissa. Holmes naurahteli, että koira käy heppi pystyssä minuun kuumana ja niinhän se olikin koko ajan minun kimpussani.

Ajattelimme vielä poseerata ison komean oriin kanssa, mutta koira alkoi yllättäen pitää tassuillaan minua lanteista samalla kun rynkytti minua takaapäin. Minä sain tarpeekseni ja pakenin navetasta juoksujalkaa Holmesin Jonesin nauraessa katketakseen tullessaan perässäni.

Soittelemisiin, Vivan, 246.