Uratarjouksia

Musta ori ehdotteli minulle tanssinäytöksiä, lue strippausta kehiin, sekä tarjosi myös roolia eroottisessa elokuvassa.  Kuuntelin kiinnostuneena, mutta kerroin hänelle että Only Fans tilini tuottaa jonkin verran ja minulla on jonkinlainen vakituinen työkin, josta nyt pidän hieman sapattivapaata. Otin kyllä häneltä yhteystiedot, jos sattuisin vaihteeksi muuttamaan mieleni, kun tulisin haluamaan jotain uutta ja erikoista.

Tummaihoinen komistus katsoi ympärilleen ja kysäisi, mitä pidin viimekertaisesta seksisessiosta? Tuumasin, että on paikat vielä hieman hellinä, kun sain mustaa suurta tankoa niin urakalla, mutta olihan sekin tosiaan silmiä avaava hyvä kokemus muiden vastaavien joukossa. Musta ori vielä esitteli mulle uutuusdildoja ja antoikin minulle lahjaksi yhden ison koristellun jytkyn mallin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Uusille urille

Hän pamputti minua isolla suonikkaalla kyrvällään syvälle kiimaiseen ja himosta litisevään pilluuni. Sitten hän käänsi minut kontilleni ja alkoi työnnellä urakalla minua takaapäin. Aloin jo tuntea orgasmin aaltojen olevan tulossa, kun hän alkoi hangata toisen käden sormillaan klitoristani ja työnsi toisen käden sormen syvälle anukseeni. Sain räjähtävän orgasmin hänen kanssaan yhtäaikaisesti nahkapenkeillä.

Lepäsimme hetken sylikkäin ja Holmesin Jones avautui sen verran, että hän on tehnyt tytöille Only Fans -profiileja. Hän kysyi luvan minulta ottaa kuvia itsestäni, kun makasin rekka-auton penkillä tyydyttyneenä ja saaneen näköisenä. Tukkani oli pörröinen, huulet suutelemisesta turvonneet ja otimme hieman toista rintaanikin kuvaan.

Kävin valokuvaajan käskystä vielä halaamassa traktoria seksikkäästi vähissä kuteissa ja hän napsi menemään kuvia.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Taksilla lentoon

 

Lopulta olin edennyt siihen vaiheeseen, että kämpässäni asui sisareni lapsi ja vapaata töistä järjestetty. Itse olin pakannut välttämättömät, eli seksihepeneeni ja kosmetiikan, sekä vuokrannut itselleni pienen asunnon. Olin myös tutustunut Only Fansiin ja hieman laatinutkin sivustoa valmiiksi. Nyt oli vaiin matka edessä unelmiani toteuttamaan.

Taksin soitettuani minua alkoi melkein vapisuttamaan. Komea taksikuski kuin suoraan Hollywoodista, nousi ylös ja avasi minulle oven sekä asetti tavarani säilöön takalukkuun. Istahdin hänen viereensä ja aloin kertoa tulevasta seikkailustani. Hän näyttikin hyvin kiinnostuneelta kuulumisistani ja katsoikin minua silmiin hymyillen. Ja kuten voitte arvata yksi asia johti toiseen.

Kurvasimme sivutielle ja löysin  hetken päästä itseni takapenkiltä jalat kohti taivasta.  Sitten aloitin huiman ratsastuksen hänen suurella ja paksulla kyrvällään ja tunsin miltei lentäväni jo kohti Los Angelesia. Kun laukesin, näin jo ilotulituksen räiskyvän saapumiseni kunniaksi.

Seuraavaksi kerron lentokentällä viettämästäni ajasta, soittelemisiin, Vivian, 246.

Bisnessideoita

Lähinnä tämän Suomen ihanan verottajan vuoksi mietin silloin tällöin lisää tienestimahdollisuuksia. Luinkin lehdestä jonkun myyvän pussittamiaan röyhtäisyjä, en tiedä miten ne menisivät täällä lama-Suomessa kaupaksi 🙂

Pikkuhousubisness on tietysti yksi juttu, mutta mitenkähän niitäkin saisi markkinoitua tarpeeksi hyvin. Tietty uudetkin pikkarit maksavat. Jotkut luulevat tälläkin linjalla minun myyvän itseäni, sääli vain minun täytyy tuottaa pettymys, koska myyn vain omaa puhelinseksi -seuraani.

Ehkä pitäisi luoda oma Only Fans -sivuni, ja siinä sivussa ryhtyä myymään pierujani, pikkuhousujani ja rintaliivejäni. Mutta en siltikään usko, että kukaan haluaisi ostaa pussitettuja varpaankynsiäni, hiuksiani, karvojani tai napanöyhtääni 🙂 Ehkä minun täytyy  muuttaa rapakon taakse, jotta minusta voisi tulla miljonääri 🙂

Miljoonia odotellessa, Vivian, 246.