Viinin huumaa

Totta puhuen olisin halunnut viettää ihan kaksinkeskistä aikaa sen hetkisen ihastukseni kanssa. Mutta tietysti vaatteitaan pois kuorivat miehet herättivät myös mielenkiintoni.

Kirkon miehet kertoivat ihailleensa minua ihan alusta asti, olin kuulemma kuten joku Afroditen nymfi, ihanan seksikäs ja viettelevä lady.  Kertoivat minun myös käyttäytyvän aivan kuin tietäisin jonkin vanhan salaisuuden heistä…. Naureskelin että tiedän vain mitä miehet ajattelevat ja millä he ajattelevat 🙂

Sainkin jälleen joka suunnasta patukkaa käteen ja suuhun. Pastori halusi maistaa juovuttavaa maljaani ja nuoleskeli huolella klitoristani, hän kaatoi siihen ensin hieman viiniä ja lipoi sitä kielellään.  Huppelissa halusin ensin kokeilla ihastukseni patukkaa ratsailta, joku toinen yritti tuikkia samalla takaapäin. Laukesinkin ensimmäisen kerran nauraen kiimaisille kosijoilleni.

Jatkan vielä seuraavassa postauksessani.

Vivian, 246.