Selvisin kahvin ja sämpylän kanssa lentokentällä, flirttailin muutamalle miehelle vaisusti. Mutta täytyy myöntää, että olin saanut munaa kunnolla koko reissun ajan, jotta olisikohan pienet pillunvalkaisuviikot edessä, ainakin ennenkuin olisin jalat visusti Suomi-neidon kamaralla jälleen.
Sain ikkunapaikan ja ryhdyin torkkumaan kun olin saanut tavarat paikoillensa. Minulla oli kyllä kevyt morkkis reissustani, koska se oli mennyt rankasti huvittelun ja säätämisen puolelle. En ollut todellakaan saanut mitään työasioita hoidettua, mutta rahaa olin onneksi pelaamalla jonkin verran saanut onnenkantamoisena.
Huomasin että ex laitteli tekstiviestiä, mutta vastasin hänelle että lähdin Suomeen enkä enää aio olla hänen kanssaan tekemisissä. Samassa katseeni huomasi upean uroksen luovan minuun kuumia katseita ja tuumasinkin että elämä tuntuu kaikesta huolimatta jatkuvan.
Soittelemisiin, Vivian, 246.