Tutkimustehtävissä

Tohtori vetäytyi taaksepäin ja halusi ottaa minut ensin edestä päin. olin aivan valmiina ja märkänä kiihkosta, kun hän työnsi suuren kyrpänsä hitaasti syvälle sisälle kuumaan lemmenluolaani nautinnosta ähkäisten.  Sitten hän alkoi työnnellä rytmikkäästi ja huokailin himosta ja kiihkosta.

Sitten hän nosti minut syliinsä ja alkoi imeä ja suudella isoja ja kiinteitä rintojani samalla kun ratsastin hänellä ensin ylös ja alas, sitten eteen ja taakse. Minua kiihotti näky viereisestä isosta peilistä, kun näin ison hänen ison kyrpänsä uppoavan syvälle syvälle litisevään pilluuni. Nännini olivat jäykistyneet äärimmilleen ja aloin jo kuulla oman huohotukseni kaiken litinän ja lätinän keskeltä. Aloin äännellä silkasta nainnin tuomasta nautinnosta.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lääkärin määräys

Kylmä kylpy ei tehnyt minulle hyvää varsinkin kun olin viuhahdellut rannalla ynnä muuallakin siellä sun täällä varsin kevyessä vaatetuksessa. Alakerrassa alkoi olla sitkeä polte, joten totesin  pissatulehduksen saapuneen ilokseni. Siihen piti tietty saada antibiootit joten eiku lääkärin vastaanotolle kävi tieni.

Yllätys yllätys pääsinkin lääkärille, ja lääkäri oli yllättäen vielä mitä komein uros. Hymyillen hän määräsi minut pissakokeeseen ja mieleeni välähti, että pitää puhua jostain keksitystä vaivasta alapäässä. Kerroin että siellä oli outo kyhmy, voisiko hän hieman vilkaista. Olin tyytyväinen kun minulla sattui olemaan seksikkäät hienot alusvaatteet päällä.

Lääkäri veti muovihanskat käteensä käteensä ja alkoi tutkia lemmenluolani edustaa. Hän kysäisi minulta missä se vaivaava kyhmy oikein olikaan.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lemmenluolan uumenissa

Nautin täysin rinnoin olostani Holmesin Jonesin varmoissa ja kokeneissa otteissa. Hän todellakin tiesi mitä ja miten oli laittamassa lihaa piiloon liukkaan lemmenluolani syviin uumeniin. Ulisin ja valitin nautinnosta kun hän rynkytti menemään minua vasten seinää pidellen minusta samalla kiinni vahvoilla paksuilla käsivarsillaan.

Aloin jo olla lähellä purkautumista, kun hän käänsi minut lavuaaritasoa vasten ja alkoi pukkia minua takaapäin päästen yhä syvemmälle ja syvemmälle kiimaiseen ja litisevään pimpslooraani. Hän hamusi kiihkeästi rintojani toiselle kädellään ja toisen käden sormet hyväilivät klitoristani varmoin ottein.

Yllättäen hän työnsi jotain pikkulaista peräreikääni, jolloin laukesinkin kovaa valittaen miltei maahan lyyhistyen. Hän antoi myös ison suonikkaan kyrpänsä purkautua sykkivään pilluuni.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Talvisessa yössä

Kun toinen innokkaista kokelaista oli jonkin aikaa poissa pelistä, satsasin mielenkiintoni täysin toiseen kokelaaseen. Kerroin kyllä tauolla olevalle, että hn voi hyväillä minua ellei hän halua pelkästään katsoa touhuamistamme.

Olin valmis ja sainkin toisen kokelaan himosta tärisevän kiiheän ison kullin suoraan märkään ja himokkaaseen pilluuni. Minua kiihotti toisen kokelaan intensiivinen katse samalla kun hän yritti runkata innokasta patukkaansa juhlakuntoon.

Inahdin nautinnosta kun päälläni oleva kokelas työnteli innokkaasti vauhdilla patukkaansa yhä syvemmälle ja syvemmälle himokkaaseen lemmenluolaani. Menin konttausasentoon ja tauolla oleva kokelas alkoin hyväillä klitoristani kielellään samalla kun toinen pumppasi minua takaapäin.

Kylmässä kevättalven yössä vain eläinten äänet ja tuulen viima sekä miesten ja minun huohotus korvissani aloin jo tuntea maalin lähestyvän…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ulkoilmassa

Lepäilimme hetken vierekkäin autossa jutellen kaikenlaisista menneistä ja tulevista asioista. Mietin itsekseni paluuta arkeen pienen mutta tapahtumarikkaan reissuni jälkeen. Toisaalta oli mukava tulla Suomeen ja tavata vanhoja tuttuja, mutta arki tuntui kieltämättä tylsältä.

Päätimme ottaa vielä kerta kiellon päälle varvit ulkona auton vieressä, vaikka ilma olikin jo syksyisen kolea. Levitin takkini auton konepellille ja nojasin siihen hänen tullessaan sisääni takaapäin. Meillä oli vain kengät jalassa. Tuuli tuiversi ympärillämme ja linnut huusivat lähtöhuutoja ikäänkuin hoputellen viimeisiä laiskoja yksilöitä etelän suuntaan.

Hänen kyrpänsä tunkeutui syvälle sisääni, sitten hän vetäytyi häpyhuulilleni ja takaisin. Hän alkoi hyväillä klitoristani sormillaan, ja aloin olla lähellä laukeamista, kun kuulimme auton ja moottoripyörän äänten lähestyvän. Menimme paniikissa niin nopeasti kuin pystyimme autoon sisään, onneksi he kävivät vain kääntymässä salaisessa lemmenluolassamme.

Soittelemisiin, Vivian, 246.