Uuteen nousuun

Ei mitään hätää, Musta Ori tuumasi meille hymyillen. Kyllä se tästä lähtee uuteen nousuun, mutta saat hieman imeä tätä, hän tuumasi Kuuma -Camillalle, joka oli jo saanut pyyhittyä enimmät spermat kasvoiltaan. Ei sitten muuta kun tuumasta toimeen, Camilla alkoi nuolla Mustan Oriin mahtavaa kyrpää, joka alkoikin kovettua alta aikayksikön. Camilla nuoli ensin sen vartta ja tunnusteli Oriin kiinteitä pussukoita  samalla hellästi sormillaan.

Musta Ori älähti kun Camilla otti hänen massiivisen terskansa suuhun ja alkoi nuolla sen päätä hellästi pehmeällä kielellään. Onneksi Camillan suu ei ollut pienen pieni, koska kyllä Oriin paksu terska mahtui kun mahtuikin miltei kokonaan Camillan punaisten huulien välistä hänen suuhunsa.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kovaääniset orgiat

Me tirskuimme ovella jaä kävimme välillä epäsivistyneesti vilkuilemassa kiihkeitä lemmenleikkejä harrastavaa pariskuntaa. He luulivat olevansa omissa oloissaan, vaikka me olimme aivan hillittömän uteliaita heidän touhujensa suhteen.

Annabel piti kyllä melkoista meteliä, kun Holmesin Jones työsti häntä valtavalla suonikkaalla kyrvällään niin maan perusteellisesti. Annabel ratsasti hänellä valittaen joka kerta kun massiiviseksi paisunut kulli painui häneen syvemmälle.

Yllättäen Holmes paiskasi Annabelin selälleen, levitti hänen jalkansa apposen auki ja työntyi häneen rajusti, Annabel kirkui suoranaista huutoa.  Yhtäkkiä hän alkoi kouristella rajusti ja Holmes hieroi hänen klitoristaan kunnes Annabel vaipui makaamaan hiljaa sängylle.

Holmes lypsi kyrpänsä tyhjäksi Annabelin pyöreille rinnoille ja me muut taputimme ovella heidän suoritukselleen.

Naimisiin, Vivian, 246.

 

Annabelin koitos

Me kaikki kävimme enemmän tai vähemmän kohteliaasti kurkkimassa, kun Holmesin Jones lipoi suurella ja pehmeällä kielellään antoisan Annabelin klitorista ja häpyhuulia. Hymyilimme kun Annabel kohotti valittaen lantiotaan lähemmäksi Holmesin taitavaa suuren nautinnon tuottavaa kieltä ja huulia.

Yllättäen Annabel kampesi itsensä pois Holmesin alta ja pyysi saada tulla istumaan hänen syliinsä. Holmesin paksu ja massiivinen suonikas kyrpä jökötti jo kovana kuin kivi suoraan ylöspäin. Annabel asettui varovaisesti valtavan kullin päälle, sitten he päättivät vielä laittaa lisää liukastetta tuubista. Sen jälkeen Annabel laskeutui varovaisesti kohti Holmesin suurta syliä asettaen valtavaa kyrpää varovaisesti häpyhuuliensa väliin.

Annabel miltei ulisi nautinnosta, minkä valtava kanki tuotti hänen liukkaassa pillussaan ja alkoi liikkua varovaisesti ylös ja alas.

Naimisiin, Vivian, 246.

Kiihkeät nainnit

Holmes painoi päätäni alaspäin ja määräsi minut imemään hänen paksua ja kovaa massiivista kyrpäänsä. Ähkin nautinnosta, kun pastori pani takaapäin parastaan työntäen kyrpänsä syvälle litisevän märkään lemmenluolaani samalla pakaroitani läiskien. Holmes ähki nautinnosta painaen minua hartioista alemmas kyrpänsä puoleen.

Miltei arvasinkin, että pastorin lauetessa syvälle sisääni Holmesin Jones siirtyi taakseni ja tuli sisälleni vieläkin paksummalla elimellään. Hänen sormensa hyväilivät minua edestäpäin löytäen klitoriksen, ja aloin miltei uikuttaa nautinnosta. Lopuksi hän määräsi minut päälleen ratsastamaan valtavalla kyrvällään ja hän hyväili ja imi samalla pyöreitä täyteläisiä rintojani kun liuin häntä kohti ja taas poispäin hänestä.

Aloin olla jo miltei huipulla, kun hän otti pakaroistani kiinni ja alkoi myös työntää vastaan kyrvällään, aina kun tulin häntä kohti.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Kepposesta pantavaksi

Minullahan oli aina kujeet mielessä ja kun olimme saaneet kuvat otettua kävin vaivihkaa hakemassa suuren anustapin  ja lähestyin pastoria takaapäin. Yritin ujuttaa hänen anukseensa suuren anustapin liukkarin avulla hänen huomaamattaan, mutta kyseessähän oli selvästi kelvoton yritys.

Pastori piti minua kovaa kädestäni kiinni ja Holmesin Jones lähestyi minua kyrpä kovana ja käski minun imeä sitä. Samalla pastori otti anustapin itselleen ja laski housuni ja alkoi ujuttaa kyseistä kookasta seksivälinettä peräaukkooni. Minä manasin minkä ehdin mutta Holmes painoi päätäni kyrpäänsä kohden määrätietoisesti.

Pastori avasi jalkojani haralleen ja työnsi kyrpänsä  syvälle eroottisesta kuvauksiin liittyvästä latauksesta ja muutenkin jännityksestä kiihottuneeseen pilluuni. Älähdin nautinnosta kun pastori aloitti rytmikkään lykkimisen kovalla ja paksulla kyrvällään.

Naimisiin, Vivian, 246

Melaa mekkoon

Hän nuoli klitoristani ja  häpyhuuliani pehmeällä kielellään ja minä levitin jalkani äärimmilleen auki. Samalla nuolin ja imin hänen pitkää ja paksua kyrpäänsä nautinnollisesti. Sitten en enää kestänyt vaan sanoin haluavani jo melaa mekkoon ja kunnolla. Hän pyysi minua kapuamaan hänen syliinsä ja hän alkoi imeä ja suudella rintojani.

Minä otin hänen kyrpänsä liukkaille ja kiimaisille häpyhuulilleni ja kova paksu terska upposi sisälleni kuin kuuma veitsi voihin. Laskeuduin ähkäisten alemmaksi ja aloin liikkua ylös ja alas miehen valittaessa nautinnosta pää isojen ja pyöreiden rintojeni välissä.

Aloin jo olla hyvin kiimainen ja aloin liikkua hänen sylissään eteen ja taakse, mies hyväili samalla pakaroitani käsillään kiihkeästi.

Naimisiin, Vivian, 246.

Vauhdikkaalla ajelulla

Tuuli tuiversi hiuksissani kun isomoottorinen nopeasti kiihtyvä avoauto surahteli maaseudun mutkissa eteenpäin. No niin, Grace Kelly, minne pysähdytään, komistus virkkoi minulle hymyillen seksikkäästi. Olisko kenties joku syrjäinen paikka jossain, kujertelin hänelle takaisin vieno hymy huulillani.

Pian löytyi syrjäinen tie, jolle käännyimme sulavasti ja sen päässä oli rauhallinen niitty, jonka reunaan pysähdyimme.  Aloimme suutelemaan kiihkeästi ja mies aloitti tutkimaan mitä minun vaatteideni alta mahtaisikaan löytyä. Minä myös tutkin komeaa könsikästä, ja löysinkin sieltä jo mukavasti kovettuneen kangen. Otin kovan kyrvän suuhuni ja aloin imeskellä ja nuoleskella sitä kiihkeästi ja mies huohotti kiimasta ja kiihkosta.

Hänen sormensa myös harhailivat jo kostuneelle pillulleni ja alkoivat tutkia sen terälehtiä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Pornomallina

Nuoleskelin kahta isoa ja suonikasta kyrpää yhtäaikaa ja joku vielä antoi minulle piiskaa samalla ja sivusilmällä näin kamerin räiskivän minusta kuvia koko ajan. Samoin kuvia otettiin myös takaapäin, kun joku pukki minua hitaasti sisään ja hitaasti ulos. Mietinkin että mitenkähän härskiä materiaalia tästä mahtaakaan oikein tulla katseltavaksi.

Minulle myös esiteltiin näitä otoksia ja onneksi minullakin oli silmänaamari ja peruukki päässä, joten heti ei arvannut että kyseessä oleva henkilö olin minä. Annabel ja Kuuma-Camilla saivat pari drinkkiä ennenkuin he joutuivat saman kohtelun alaisiksi. Miehet kiusasivat meitä lisäksi että meitä ei aivan heti päästetäkään irti, jotta me saamme tuntea nahoissamme mitä me teimme ensin heille.

Juhlimisiin, Vivian, 246.

Yöllinen ratsastus

Ratsastin villisti pastorin paksulla patukalla, ensin ylös ja alas nauttien sen joka paksusta sentistä, sitten eteen ja taakse. Annoin koko liukkaalle kuumalle pillulleni luvan ratsastaa oikein kunnolla kirkonmiehen valtavalla elimellä. Hän imi ja puri rintojani kiihkoissaan ja pukki kohti minua valtaisaa melaansa, aina kun liu´uin häntä kohti.

Aloin huohottaa ja valittaa ja tunsin valtavan orgasmin voimakkaiden aaltojen lähestyvän minua täysillä. Pastorikin ilmeisesti tunsi sen, koska heitti minut sohvalle jalat täysi levälleen ja tuli päälleni alkaen työnnellä suonikasta tulipunaista kyrpäänsä minuun aivan täysillä. Orgasmi saapuikin ja huusin täysiä nautinnosta ja kuulin miltei enkelikuoron laulavan ja pasuunoiden soittavan fanfaaria meidän täydellisen irstaalle naimisellemme.

Naikaa tekin, Vivian, 246.

Seksiasusteiden sovittelua

Holmes esitteli minulle seuraavana päivänä ostoksiaan. Hän oli ostanut minulle uuden hienon seksiasun, mustan korsetin ja käsiraudat. Erityisen ylpeänä hän esitteli minulle  mustia ja kiiltäviä pitkävartisia ja korkeakorkoisia puolireiteen asti ulottuvia saapikkaita, jotka olivat hänen mielestään aivan erityisen seksikkäät ja kiihottavat vetimet.

Itsekin kiihotuin eroottista asua sovittaessani ja itseäni peilistä mallaillessa ja pyllistellessä. Holmes tarrasi minua lanteista kiinni ja määräsi istumaan syliinsä. Hänen massiivinen kalunsa oli kohonnut täyteen mittaansa ja hän töräytti kädelleen jälleen uutta ostosta, extrakiihottavaa liukkaria, joka sai pilluni kivasti kipristelemään ja haluamaan kovaa ja isoa kyrpää sisäänsä.

Suutelimme kiihkeästi istuessani hänen syliinsä korsetin alaosan riisuttuani ja nautin valtavan kalun työntyessä sisälleni pohjaan saakka…

Soittelemisiin, Vivian, 246.