Holmes vaikutti hieman vaivautuneelta, mutta hänen tilaamansa paukku sai hänet piristymään äkillisesti. Käärmenainen ei ollut millänsäkään meidän näkemisestämme, ilmeisesti tämän kaltaiset kuviot olivat hyvin tuttua kauraa heidän piireissään.
Mustan oriin ja käärmenaisen esiintymisen jälkeen lavalle ilmestyi todella eksoottisen näköistä väkeä, lava oli kuin itämainen karnevaali täynnä suhteellisen pienikokoisia ihmisiä. He tanssivat eroottisesti ja heidän vaatteensa alkoivat vähentyä pikku hiljaa.
Sitten lavalla alkoi melkoiset seksiorgiat, siellä otettiin suihin ja samalla joku pukki takaapäin suihinottajaa. Lavalle ilmestyi myös laatikollinen seksivälineitä, joita alettiin kokeilla ja sovitella tottunein ja kokenein ottein. Lavalle ilmestyi nahkaa, köysiä ja kahleita ja niitten käyttöä esiteltiin useasta eri näkökulmasta. Orgiat jatkuivat entistä kuumempina.
Soittelemisiin, Vivian, 246.