Kaikenlaista herkkua

Keräsin seisovasta pöydästä itselleni herkkuja ja monenlaista juotavaa tarjottimelleni. Sain kyllä heti seuraa kun istahdin nauttimaan pöydän antimista omaan suojaiseen pöytääni, jolla ei ollut yhtään rakastelevaa tai mitä lie BDSM -henkisiä leikkejä. Moni komea mies kävi ylistämässä esitystäni, vaikka hyörinä oli vieläkin melkoinen juhlasalissa sekä sen ulkopuolella.

Vilkaisin taakseni ja siellä oli melkoinen seksisessio menossa, yhtä ihmistä pantiin takaapäin ja joku oli siinä edessä hyörimässä ja häntäkin joku pamputti takapuoleen. Vieressä oli myös akti menossa, joten seksinpuolta oli kyllä joka lähtöön, mihin tahansa silmänsä sattuikin suuntaamaan.

Aloin mietiskellä, että mitenkähän kauan vielä viihtyisin Sipoon Herttuan luona, koska elämä oli melkoisen jauhoista ja erityyppistä mihin olinkaan viime aikoina tottunut.

Naimisiin, Vivian, 246.

Vapaa valinta

Pastori ja kanttori olivat oikeat keittiön ihmemiehet, koska he olivat loihtineet meille kilvan mitä ihanampia herkkuja. Niitä me sitten nautimme erilaisten Mustan Oriin meille tuomien viinien kanssa. Käärmenainen ei ollut oikein osata päättää, kumman hän yrittää vietellä ensin, tumman Pastorin vai ristiverisen Holmesin Jonesin, koska hän loi mitä raukeimpia katseita kumpaankin suuntaan ja yritti olla mahdollisimman viettelevä.

Minä sanoa pamautin Käärmenaiselle, että hän on kuulemma jo päässyt minulta salaa kokeilemaan Holmesin Jonesin parrua, niin eikö nyt olisi aika hyökätä täysin rinnoin tumman ja seksikkään pastorin kimppuun? Käärmenainen sihahti että ei kai täällä kukaan ole hänen tietääkseen kenenkään omaisuutta, eli valinta on kaikilla vapaa.

Panemisiin, Vivian, 246.

 

Uutta herkkua etsimään

Me naispuoliset puhkuimme intoa päästyämme viimeinkin vapauteen ja meistä varmaan kuului kauas että olimme matkalla viettämään villiä ja railakasta juhannusta.  Kauhoimme ostoskärryymme runsaasti kaikenlaista mahdollista grillattavaa, että saisimme ainakin napamme täyteen, ellei mitään muuta.

Kuiskuttelimme tyttöjen kanssa että mitä jekkuja voisimme tehdä miehille, mutta sanoin etten halua enää vastaavanlaista käsittelyä mihin olimme viimeksi joutuneet. Tytöt olivat kyllä sitä mieltä, että tarvitsisimme jo jotain muuta seuraa, koska olimme tylsistyneet omiin seuralaisiimme.

Muistinkin sitten vanhan juhannustaian, jonka mukaan piti liikkua alasti naapurimökkien pihassa, jotta seuraa löytyisi ainakin siksi yöksi. Ostimme kuitenkin reilusti offia, jotta emme päätyisi vallan hyttysten herkuiksi ja muut herkut jäisivät saamatta.

Panemisiin, Vivian, 246.