Viettelevä Vivian

Olin hieman yllättynyt, että minua jännitti tämä kavereiden kesken poseeraaminen, mutta kyseessä oli ehkä tietynlainen kilpailuasetelma.

En halunnut hävitä tässä kisassa Kuuma -Camillalle ja  Annabelille, vaikka en olisi mitenkään huonoille kilpailijoille hävinnyt.

Minulla oli erittäin seksikkäät verkkosukkahousut, korkeat korot kengissäni ja kaiken kruunasi hurja ja paljastava nahkakorsetti. Olin meikannut itseni viimeisen päälle ja laatinut huolellisen minun parhaimpia puoliani korostavan make upin, ehostus korosti  kasvojeni kohokohtia.

Otin pienen rohkaisuryypyn ennen estradille astumistani. Muut kohahtivat, koska he olivat niin yllättyneitä minun perinpohjaisesta laittautumisestanin pitkästä aikaa. Katsoin itsekin itseäni peilistä ja täytyy sanoa että näky oli kyllä täysin tyrmäävä.

Otin ensiksi ruoskan kanssa viettelevän asennon.

Naimisiin, Vivian, 246.

Mainoskuvien huumaa

Keräännyimme kaikki katsomaan Holmesin kännykkää. Sitten ruutuun rävähti toinen kuva, ja siellä olivatkin Pastori ja Holmesin Jones halot pystyssä ja Annabel oli ruoskan kanssa vieressä aivan kuin löisi heitä sillä hetkellä minä hyvänsä. Musta Ori laittoi vielä viestiä, että näitä kuvia on suunniteltu bussin kylkiin ja meidän mainosjulisteisiin sekä nettimainoksiin. Musta Ori aikoi laittaa vielä lisää kuvia, niin että meistä jokainen olisi esitelty kunnolla ennen estradille astumista.

Osa meistä näytti säikähtäneiltä ja osa innostuneilta. Minä en oikein tiennyt mitä sanoa, ajattelin ehkä paikallista Onnibussia, jonka kyljessä minä tyttö komeilisin jossain seksikuteissa rinnat törröllään ja himokas ilme kasvoillani jonkun kyrpää kiihkeästi sivellen.

Naimisiin, Vivian, 246.