Viettelijän elementeissä

Mitä enemmän erilaisia drinksuja kumosin, sitä enemmän komea ja karismaattinen pastori alkoi kiinnostaa minua. Hän oli mietteliäs ja välillä upposin hänen kauniisiin harmaansinisiin silmiinsä. Niissä  ja niiden hieman jopa surullisessa katseessa oli jotain minuun syvästi vetoavaa.

Mitä mietit, kuomaseni, kysäisin häneltä hymyillen hänen lempeisiin silmiinsä katsoen. Mietin hieman välillä tätä ihmiskunnan tilaa, mihin se on menossa, hän sanoi surullisena, naapurivaltiossakin on pitkä sota menossa emmekä voi oikein tälle maailmanmenolle mitään yksittäisinä ihmisinä, vaikka kuinka yrittäisin pyytää apua korkeammalta taholta, hän avautui minulle mietteliäänä.

Tartuinkin tilaisuuteen ja kerroin, että minulla olisi hänelle jotain sellaista näytettävää, mikä takuuvarmasti piristäisi hänen mieltään, ainakin yksilön tasolla jos ei maailmanlaajuisesti.

Seksiterveisin, Vivian, 246.

Ilo irti elämästä

Aloin lipoa hänen terhakkaa penistään hellästi kielelläni ja hän valitti ja vaikersi ääneen. Otin sen myös hellään imuuni ja hänen ensimmäiset lastinsa lensivät syvälle nieluuni hänen tahtomattaan. Häntä hieman hävetti ja nolotti, mutta sanoin hänelle että voimme jatkaa harjoituksia.

Lepäilimme hetken ja nautimme drinksuja, sitten otin jällleen vaivihkaa hänen kyrpänsä hellään käsittelyyni ja se alkoikin paisua pontevasti täyteen mittaansa taitavissa hyppysissäni. Hänkin tutustui rohkeasti posliinipilluuni, joka alkoi kostua hänen hellistä hyväilyistään.

Nousin ratsaille hänen nuoren ja jäntevän lihaksikkaan vartalonsa päälle ja aloitin nousemalla ylös ja alas hänen päällään kunnes hänen kyrpänsä oli kokonaan syvällä sisälläni, jolloin aloitin liikkumaan eteen ja taakse. Hän voihki nautinnosta allani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.