Maalaisromantiikkaa

 

Tero pysähtyi viereeni nahkapenkkisellä amerikanraudallaan ja hyppäsin kyytiin. Autossa olikin kiihottavat nahkapenkit, niillä olin aina halunnut päästä testaamaan – tiedätte kyllä mitä. Mökille oli melkoinen ajomatka, mutta matka taittui hyvin rupatellen ja näin toisiimme tutustuen.

Mökki oli jo lämmin, hän oli käynyt siellä huomaavaisesti lämmittämässä paikkoja etukäteen. Kotiuduttuamma aloin esitellä hänelle ostoksiani, hänellä hieman kohosi kulmakorvat kun esittelin hänelle ostamani lelut. Testaammeko niitä tänään, hän naureskeli minulle. Tietty, jos haluat tokaisin hänelle. Hän oli tosiaan ostanut minulle tuliaisiksi ison dildon, se olikin oikea ryhmysauva. Sivelin jo sitä himokkaana, se olikin oiva lisä monipuoliseen kokoelmaani.

Otimme hieman lämmikettä, ja voin kertoa että yksi asia johti toiseen. Hivuttauduin hänen viereensä ja äkkiä kädessäni olikin melkoinen mela, hyväilin sitä ensin käsilläni ja sitten himokkaasti suullani. Terokin alkoi hyväillä minua kiihkeästi suudellen ja rintojani puristellen. Jatkankin lisää seuraavassa postauksessani.

Soittelemisiin, Vivian 246