Yöpuulle mennessä

Hytissä oli lämmintä kun Holmesin Jones laittoi lämmöt päälle ja kietoi minut miehekkääseen syleilyynsä. Katselimme yhdessä kuvia ja kerroinkin hänelle värikkäästä Ameriikan reissustani, jolloin olin ajatellut perustaa tälläisen sivuston, mutta kaikki muu oli vienyt mukanaan niin etten ollut sitten päässyt alkua pitemmälle.

Katselimme yhdessä kuvia ja Jones osasi muokata niitä tosi hyvin, jättää pois epätoivottuja rakennuksia ja ihmisiä sekä lisätä minuun vielä enemmän glamouria ja säihkettä. Nopeasti hän päivitti sivuni ja huomasinkin siellä heti alkavan olla pientä vipinää ja puntia virtaavan tililleni hurjaa vauhtia 🙂

Otimme vielä hurjat hyvän yön panot jotta lämpenisin ihan kunnolla ja otin särkylääkettä sekä pienet naukut, vaikkei se ihan suositeltava yhdistelmä olekaan.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Unelmia toteuttamaan

Yhtäkkiä sen päätin, unelmat pitää toteuttaa. Minä tyttö lähdenkin Ameriikkaan, kukaan ei voi pidätellä minua.  Katsoin Sinkkuelämää sarjaakin ihan uudella silmällä, jos nuokin pärjäävät siellä niin miksi en minäkin. Ajatelkaa nyt, suurkaupungillinen uusia ihania miehiä ja kaikki ovat minun tavoitettavissani. Aloinkin jo selata netistä asunnonhakuja, on pienikin asunto parempi kuin ei asuntoa ollenkaan. Hotellissa oleskelu voi käydä liian kalliiksi minun kukkarolleni….

Töissäkin otin hieman vuorotteluvapaata, jos asiani alkavat luistaa niin hyvin kuin unelmoin, voin sanoa työpaikalleni soronnoo.  Se on kuulkaa lähtöä nyt.  Lentolippujen ynnä muiden hinnat hieman hirvittivät, mutta kerranhan sitä täällä vain eletään. Ja sanotaan että kuolinvuoteella ei  kaduta niitä asioita, joita on tehnyt, vaan niitä,  joita ei ole uskaltanut tehdä.

Seuraavassa postauksessani kerron lisää suunnitelmistani,

soittelemisiin siihen asti, Vivian, 246.