Yllätysesiintyminen

Yleisössä ja katsomossa alkoi alkoholi jo poistaa vähäisiä estoja ja minne vain katseensa käänsi, oli jonkinlaista seksiä näköpiirissä. Oli ryhmäseksiä, homoseksiä ja alistamista ynnä muuta sadokismia ja orjuuttamista, joka lähtöön löytyi jonkunlaista touhua.

Yhtäkkiä kuulutettiin yllätysesiintyjää lavalla. Lahjakas, kaunis ja kokenut esiintyjä saisi tulla heittämään yllätysesityksen. Valokeila kääntyi minuun ja Musta Ori kuulutti, Vivian, tule rohkeasti lavalle näyttämään taitojasi. En voinut muutakaan kun  se yleisön osa, joilla oli vapaat kädet, alkoivat hakata käsiään yhteen ja huutaa Vivian lavalle, kuten Masked Singers sarjassa poista maski, poista maski. Holmes talutti minut ritarillisesti lavalle ja kerroin hetken mietittyäni ensin esittäväni amatööritasoista eroottista tanssia jonka jälkeen voisin harrastella hieman tankotanssia.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Domina

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner. Donner itsehän oli, sivumennen sanoen, kunnostautunut seksuaalissävytteisten filmien ohjaajana ja näyttelijänkin. Muistan vieläkin varjokuvan hänen patukastaan 🙂

Tänään luin artikkelin ammattidominasta. Alistuvaa asiakasta sanotaan subiksi ammattikielessä. Itse en ainakaan hirveän pitkää aikaa jaksa olla dominoiva, en jaksaisi piiskata enkä alistaa kovin kauaa.  Sinun pitää nauttia jollakin tavalla toisen satuttamisesta, alistamisesta ja kontrolloimisesta, jos jaksat pakottaa toisen käyttämään siveysvyötä tai muuten satuttaa toista, vaikkakin hänen suostumuksellaan.

Pikanttina yksityiskohtana kerron, että dominalta pystyi tilaamaan myös shamppanjaa tai kaviaaria. Shamppanjatilaus oli ilmeisesti päälle pissiminen ja kaviaarin tilaaminen puolestaan päälle kakkiminen 🙂

Ainakaan en suostuisi pahoinpitelemään ketään niin että subi on jalaton,kerran tai pari voin pyynnöstä pätkäistä. Joskus voin halventaa toista sanallisesti pyynnöstä, vaikken siitä itse niin nautikaan.

Seksiterveisin, Vivian, 246.