Nuoleskelin kahta isoa ja suonikasta kyrpää yhtäaikaa ja joku vielä antoi minulle piiskaa samalla ja sivusilmällä näin kamerin räiskivän minusta kuvia koko ajan. Samoin kuvia otettiin myös takaapäin, kun joku pukki minua hitaasti sisään ja hitaasti ulos. Mietinkin että mitenkähän härskiä materiaalia tästä mahtaakaan oikein tulla katseltavaksi.
Minulle myös esiteltiin näitä otoksia ja onneksi minullakin oli silmänaamari ja peruukki päässä, joten heti ei arvannut että kyseessä oleva henkilö olin minä. Annabel ja Kuuma-Camilla saivat pari drinkkiä ennenkuin he joutuivat saman kohtelun alaisiksi. Miehet kiusasivat meitä lisäksi että meitä ei aivan heti päästetäkään irti, jotta me saamme tuntea nahoissamme mitä me teimme ensin heille.
Juhlimisiin, Vivian, 246.