Live seksi puhelin

 

Erotiikkalinjalla työskentelyssä on monia hyviä puolia. Erotiikkaa ja mukavia kiihottavia miehiä tulvii luoksesi luurin täydeltä. Voit tuntea olevasi ihailtu ja palvottu, voit halutessasi vaihtaa roolia tilanteen mukaan, olla joko alistettu tai alistaja, ladydomina tai oikea bitch. Jotkut miehet haluavat olla puhelimessa puhelinseksi dominan kanssa ja tulla kunnolla alistetuksi. He haluavat pukeutua naisen vaatteisiin ja tulla esitellyiksi kadulla ja ravintoloissa. He voivat haluta myös narttukoulutusta, että oppisivat olemaan oikein kunnon narttuja….

Minulla on eräs oikein ihana asiakas, joka viettelee minut tummalla miehekkäällä äänellään kuumaksi ja hurmioon. Minä tietysti haluan tehdä häneen vaikutuksen, että hän soittelisi minulle eikä muille tytöille. Eräänä iltana meillä oli oikein onnistunut puhelinseksisessio. Lähestyin häntä viettelevään alusasuun pukeutuneena, tunsin itseni taas nuoreksi 18-vuotiaaksi tytöksi. Olin ihastunut kunnolla tähän lihaksikkaaseen ja komeaan mieheen. Onneksi apunamme on live seksi puhelin.

Antauduin hänen kanssaan kuumaan suudelmaan. Aah, kerrankin pystyimme olemaan lähekkäin ilman puhelinlinjaa. Käteni alkoi hamuilla hänen lemmensauvaansa, se olikin kova ja suonikas, ja sain käteni täyteen kunnon tavaraa. Laskeuduin alemmas ja suutelin hänen kyrpäänsä taidokkaasti, hän huokaili nautinnosta kun imin hänen miehuuttaan. Äkkiä hän sieppasi minut käsivarsilleen ja kantoi sänkyyn upottaen kielensä minun kuumaan valuvaan pilluuni. Voihkin nautinnosta kovaa, hän osasi nuolla juuri oikein oikeasta paikasta. Anelin häneltä kyrpää, jä hän otti minut täyttäen suurella kyrvällään, se tuntui niin ihanalta. Muutamalla työnnöllä sain kunnon orgasmin ja huusin nautinnosta. Heräsin omaan huutooni ja tuumasin, että tämä oli kyllä kunnon live seksi puhelin.

Soittelemisiin, Vivian 246

Ps. Toinen blogini löytyy sivulta www.seksipuhelintreffit.fi. Ota varaslähtö ja käyhän vilkaisemassa  🙂