Kokelaat vauhdissa

Ehdotinkin miehille, kun meitä kerran kolme himokasta oli koolla, että voisimme tehdä hampurilaisia. Miehet olivat ottaneet lämpimän ison taljan mukaansa, ja he riisuivat minut ihaillen ja kurvejani kilvan hyväillen.

Toinen heistä imi ja hyväili rintojani edestäpäin ja toinen painautui vartaloni kurveja vasten takaapäin. Sitten hän tuli alemmas ja alkoi lipoa alapäätäni himokkaasti. Levitin jalkani äärimmilleen ja nautin kielihoidosta täysin rinnoin.

Toinen tarjosi kyrpää suuhuni ja aloinkin ensin lipoa terskan päätä ja sitten otin sen syvemmälle suuhun himokkaaseen imuuni. Mies laukesikin äkkiä valittaen, kun ei ollut saanut seksiä pitkään aikaan. Lohdutin häntä, että ei haittaa, meillä on aikaa vaikka koko yö. Jatkan vielä sessiomme jatkosta seuraavassa postauksessani.

Soittelemisiin, Vivian, 246.