Kieltämättä minua rupesi hieman huvittamaan, kun ajattelin alati tyylikästä ja charmikasta kanttoria sarvissa ja vihreään hattuun varustautuneena jossakin antiikin ajan kulkueessa pilkattavana. Katsoin hänen kauniisiin silmiinsä ja tunsin uppoavani hänen sielunsa syvyyksiin. Silmät ovat kieltämättä sielun peili ja kanttorilla oli tosiaan, todella kaunis sielu.
Uppouduimme yllättäen kuumaan ja lämpimään suudelmaan kanttorin kanssa. Miksi ei, koska Annabel ja Camilla peuhasivat viereisessä huoneessa Holmesin Jonesin ja Kuuman Camillan kanssa, ainakin ähinästä ja kiljumisesta päätellen.
Hyväilin hänen kiinteää ja lihaksikasta vartaloaan, tällä kropalla oli tehty toki muutakin kuin soitettu urkuja sunnuntaisin. Mieleni valtasi jälleen valtava himo, halusin kellistää aina niin tyylikkään ja miellyttävän kanttorin. Haluaisitko soittaa minua, tiedustelin häneltä vienosti.
Naimisiin, Vivian, 246.
