Kaikki reiät täynnä

Kerta kiellon päälle hymähdin, kun huuhtelin suuni raikkaalla sitruunaisella jääpalojen täyteisellä paukulla, pussinsa tyhjentänyt mies jatkoi nuolemalla kiimaista alapäätäni ja muut kiihkeät  seksiorjat hyväilivät minua suutelemalla vartaloani eri paikoista ja sain myös kyrpähierontaa ympäri vartaloani.

Saunassa oli siis tosi kiihkeä tunnelma, eli pahemmin ei tarvinnut lyödä lisää löylyä kiukaaseen. Ympärilläni oli niin monta kiihkeää miestä valmiina toteuttamaan kaikki salaisimmatkin seksifantasiani. Yksi miehistä hieroi kyrpäänsä täyteläisten rintojeni väliin ja toinen imi nännejä kolmannen tutkiessa peräpeiliäni ja nuollessa sitäkin, kerta kiellon päälle taas, suuni oli näet taas täynnä jonkun heistä muhkeaa munaa.

Tämä oli kyllä kaikkein kiihottavin ja täydellisin seksiä täynnä oleva sauna, missä olin ikinä päässyt käymään!

Panemisiin, Vivian, 246.

Salat julki saunassa

Vetäisimme ennen saunomista railakkaat vahvat snapsit ja eiku menoksi tulta päin. Muut olivat jo poistuneet niin meillä oli koko upea sauna takaseinässä olevine baarikaappeineen meidän käytössämme. Olimme kaikki aivan ilkosen alasti tietenkin, niin kuin suomalaiset yleensä ovat saunomassa ollessaan.

Miten teillä muuten menee Doloreksen kanssa, kysäisin seksiorjilta varovaisesti, olinhan nähnyt millaista kyykyttämistä hänellä oli poikiaan kohtaan. No, yksi päivä huonosti, toinen vielä huonommin, he naureskelivat minulle. Töitä kyllä riittää hänen viihdyttämisessään, he kertoivat minulle auliisti elämästään.

Minä löin lisää löylyä ja otimme kylmää juomista baarikaapista. Herttua on nyt hänen höykytyksessään, mutisin pojille.  Olen kyllä hieman pettynyt hänen toimintaansa, avauduin heille ajatuksissani.

Panemisiin, Vivian, 246.

Vierailukutsu

Sauna oli upea, lauteet ja seinät olivat petsattua tammea ja heti valmis -kiukaasta suhahti meille lämpöiset ja pehmeät löylyt. Siemailimme juomiamme ja nautimme elämästämme täysin rinnoin. Siirtyisimmekö tuonne poreammeeseen hieman vilvoittelemaan, herttua kysäisi tarjoten minulle valtavan pehmeää kylpytakkia ja juuri minulle sopivia tohveleita jalkoihini. Ei muuta kuin menoksi, naureskelin anteliaalle herttualle.

Talon terassi oli luonnollisesti meren suuntaan, enkä ollut koskaan nähnyt niin isoa poreammetta, mikä herttuan massiiviselta  terassilta löytyi. Kaiken kruunasi poreammeen vieressä oleva jääkaappi, joka oli täynnänsä mitä ihanimpia juomia, alkoholilla terästettynä sekä myös ilman.

Pitäisitkö muuten, ihana Vivian, tällaisesta elämästä, jos oleskelisit täällä jonkin aikaa, Herttua sanoi minulle kysyvän näköisenä.

Poreilemisiin, Vivian, 246

Herttuattareksi

Sipoon herttua pyysi, että haluaisinko tulla katsastamaan hänen merenranta-asuntoa. Samalla voisimme nauttia hieman virvokkeita ja syödäkin jotain hyvää. Voisimme vaikka kokeilla miltä tuntuu olla ulkoporealtaassa lasi jossa on shamppanjaa kädessä. Enhän minä tietenkään voinut muuta sanoa, että kuulostaa vallan houkuttelevalta.

Saavuimme pienen ajomatkan jälkeen Sipoon herttuan hulppealle asunnolle, mitä hienompaa en ollutkaan nähnyt aikoihin. Sisustus oli vaaleasävyistä ja varmasti kallistakin. Valtavista ikkunoista oli upea näköala merelle. Herttua meni napsauttamaan saunan päälle ja pian olimmekin lasit täynnä kylmää juotavaa lauteilla istumassa, niin Aatamin asussa kuin Eevankin. Kyllähän tämä aina kotiolot voittaa, naureskelin iloiselle herttualle.

Löysin vielä lempijuomani päärynäsiiderin, johon sain lisäksi jääpaloja sekaan.

Saunomisiin, Vivian, 246.

Kalusteet kuntoon

Musta ori ehdotti tässä vaiheessa kaikille yöpuulle vetäytymistä ja sitten että katsoisimme huomenna miesten kesken yhdessä noita lauteita, että voisiko niitä korjata ja voisimme hakea sitten yhdessä uusia lautoja ja saada lauteet kuntoon. Ehkä siellä saunassa kannattaa viettää sitten hieman rauhallisempaa elämää, kikatimme Annabelin ja Camillan kanssa yhdessä käärmenaisen murhaavasta mulkaisusta täysin välittämättä.

Kukaan ei ollut onneksi loukkaantunut pahemmin lauteiden romahtaessa, pieniä naarmuja ja mustelmia näkyi saunojilla olevan, mutta niistä selviytyi laastarilla ja kärsimällä pienistä kivuista raajoissaan.  Käärmenainen kyllä valitti enemmän kuin miehet, mutta me emme olleet kuulevinamme häntä.

Me muut naiset otimme keittiössä pastorin ja Holmesin Jonesin puhutteluun, että heidän ei olisi tarvinnut langeta niljakkaaseen käärmenaiseen, seurauksethan olivat melko kohtalokkaat.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Synnin palkka on kuolema

Yritimme lyödä pystyyn nerokkaan aivoriihen, alkoholi poreili kilvan päissämme mutta emme saaneet aikaan mitään toteuttamiskelpoista ajatusta. Yhtäkkiä saunasta kuului kauhea ryminä ja sen jälkeen melkoinen kiroilu. Juoksimme katsomaan mitä kummaa tapahtui, ja näimmekin että lauteet olivat romahtaneet maahan asti.

Me kikatimme hervottomina ja miehet manailivat sekä käärmenainen kimitti jotain sekavaa. Mitä te oikein nauratte, kanttori sanoi meille vihaisena, tästä tulee kuluja. No et sinä voi väittää että tuo olisi meidän syy, sanoin topakasti kiukkuiselle kanttorille. Käärmenainen nuo kaksi idioottia johdatti synnin tielle saunaan ja sen vuoksi sinun lauteesi ovat nyt rikki ja poikki, synnin palkka on kuolema, täräytin nauraen kanttorille kurkku suorana.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kavala keksintö

Vilkuilimme toisiamme saunan ovella ja irvistelimme toisillemme kilvan. Käärmenainen tuli tänne noin vain ja käytti meidän miehiämme häpeilemättä hyväkseen meidän tosin salaa kurkistelevien silmien edessä. Annabel kävi kumoamassa miltei ämpärillisen vettä saunan kiukaalle, mutta se aiheutti vain närkästyneitä huutoja saunassa olijoilta.

Naureskelimme ovella ja mietimme, että miten voisimme pilata käärmenaisen seksisession täysin. Camillalla välähti kerrassaan kuuma idea, etsitään käärmenaisen käärmeet ja päästetään ne irti, sitten hänen on pakko tulla keräämään ne talteen eikä varmasti kukaan täällä pahemmin tykkää irrallaan olevista käärmeistä nurkissaan ja sängyssään. Sitten oli vain jäljellä yksi kuuma kysymys; missä ihmeessä hän mahtoi säilyttää näitä limaisia ja niljakkaita kiemurtelevia olentoja.

Panemisiin, Vivian, 246.

Viilentymistä

Minä purjehdin ensin rauhallisesti ulos saunasta ja hetken päästä kuuma Camilla ja Holmesin Jones pinkoivat perästä ulos viilentymään. Holmes oli kyllä keppi tanassa ja sitä ei voinut olla päihtynytkään yksilö huomaamatta.

He olivat saaneet niin paljon löylyjä, että heidän piti mennä ihan veteen asti viilentymään. Mitä sinä Vivian oikein teit, pastori kysäisi minulta hämmentyneeltä.

Minun mielestäni he tarvitsivat vain vähän enemmän löylyjä koska tunnelma kävi niin kuumaksi ja itse sauna oli jo alkanut viilenemään, yritin selityksilläni luistella sujuvasti ulos tilanteesta.

Huomasimme että Camilla ja Holmesin Jones olivat siirtyneet makuuhuoneen puolelle ja sieltä alkoi jo kuulua melkoinen ähinä ja puuskutus. Mitähän siellä oikein tapahtuu, kanttori kummasteli…

Panemisiin, Vivian, 246.

Lisää löylyä

Huomasin kuuman kaverini Camillan vilkuilevan Holmesin Jonesin paksua ja suonikasta patukkaa huolella. Haluaisitko tutustua siihen, kysyin Camillalta, joka yritti esittää asiasta täysin tietämätöntä. Kyllä minä näen mitä sinä katsot erittäin kiinnostuneena, huomautin hänelle kuivasti. Sinun varmaan pitää kysyä kanttorilta lupa kokeiluun, tuumasin vielä hänelle.

Pastori ja kanttori lähtivät viilentymään ja Camilla katsoi hetkensä koittaneen. Hän siirtyi hölmistyneenä tuijottavan Holmesin syliin avatuin reisin ja alkoi suudella häntä kiihkeästi. Holmes vilkaisi minuun kysyvästi, ja sanoin että antaa palaa vain, mutta varokaa toki kiuasta, se on nimittäin hehkuvan kuuma.

Vieressäni kuumilla lauteilla alkoi hurja ratsastus, hirmuinen litinä ja lotina. Katsoin parhaaksi poistua paikalta mutta ennen sitä heitin piruuttani vielä lisää löylyä…

Saunomisiin, Vivian, 246.

Kuumassa saunassa

Nautimme runsaasti sekalaisia juomia ja olimme jo etukäteen melkoisessa taikinassa koko porukka. Pörräsimme vuorotellen toistemme kimpussa ja vaikka libido alkoikin olla jo melko väsynyt niin seksihaluja oli kyllä melko lailla havaittavissa.

Yhtäkkiä kanttori keksi että nyt pitää lämmittää sauna niin pääsemme eroon kaikesta tupakansavusta ja pölystä ja olemme lisäksi puhtaita ja raikkaita. Tietysti kyseessä tulee olemaan sekasauna sekä sekosauna, hihitin runsaissa viinan höyryissäni muiden kanssa.

Kanttorilla oli sähkökiuas niinpä sauna oli kuuma miltei alta aikayksikön. Me riisuiduimme hihitellen ja menimme lauteille kevyen suihkun jälkeen ja vilkuilimme toisiamme estottomasti lähinnä kuningas alkoholin ansiosta.

Jonkinlaista kähmimistä ja käsikopeloa alkoi lauteilla esiintyä ja miesten patukat alkoivatkin olla jo kivasti ja tanakasti pystyssä…

Saunomisiin, Vivian, 246,