Talvisessa yössä

Kun toinen innokkaista kokelaista oli jonkin aikaa poissa pelistä, satsasin mielenkiintoni täysin toiseen kokelaaseen. Kerroin kyllä tauolla olevalle, että hn voi hyväillä minua ellei hän halua pelkästään katsoa touhuamistamme.

Olin valmis ja sainkin toisen kokelaan himosta tärisevän kiiheän ison kullin suoraan märkään ja himokkaaseen pilluuni. Minua kiihotti toisen kokelaan intensiivinen katse samalla kun hän yritti runkata innokasta patukkaansa juhlakuntoon.

Inahdin nautinnosta kun päälläni oleva kokelas työnteli innokkaasti vauhdilla patukkaansa yhä syvemmälle ja syvemmälle himokkaaseen lemmenluolaani. Menin konttausasentoon ja tauolla oleva kokelas alkoin hyväillä klitoristani kielellään samalla kun toinen pumppasi minua takaapäin.

Kylmässä kevättalven yössä vain eläinten äänet ja tuulen viima sekä miesten ja minun huohotus korvissani aloin jo tuntea maalin lähestyvän…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Kokelaat vauhdissa

Ehdotinkin miehille, kun meitä kerran kolme himokasta oli koolla, että voisimme tehdä hampurilaisia. Miehet olivat ottaneet lämpimän ison taljan mukaansa, ja he riisuivat minut ihaillen ja kurvejani kilvan hyväillen.

Toinen heistä imi ja hyväili rintojani edestäpäin ja toinen painautui vartaloni kurveja vasten takaapäin. Sitten hän tuli alemmas ja alkoi lipoa alapäätäni himokkaasti. Levitin jalkani äärimmilleen ja nautin kielihoidosta täysin rinnoin.

Toinen tarjosi kyrpää suuhuni ja aloinkin ensin lipoa terskan päätä ja sitten otin sen syvemmälle suuhun himokkaaseen imuuni. Mies laukesikin äkkiä valittaen, kun ei ollut saanut seksiä pitkään aikaan. Lohdutin häntä, että ei haittaa, meillä on aikaa vaikka koko yö. Jatkan vielä sessiomme jatkosta seuraavassa postauksessani.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Maksitupla

Kouristelin raivoisasti kun kaksi valtavaa kyrpää sykki sisälläni ja niinpä miehetkin laukesivat miltei yhtäaikaisesti. Makasin raukeana laukeamisen jälkeen, ja miesten kyrvät valahtivat pois sisältäni. Tietysti he lypsivät vielä pussinsa tyhjäksi päälleni ja niinpä olikin taas lämpimän suihkun paikka koska olin täynnä valkoista lämmintä valuvaa spermaa, kun jalkani jälleen kantoivat sinne saakka.

Täytyy sanoa, että en ollut vieläkään ehtinyt yhtään rauhoittua ja rentoutua muuten kuin seksin merkeissä jenkkilästä saapumisen jälkeen. Totesin itsekseni että seksiä kyllä sai tarpeeksi ihan kotimaa Suomessakin, ettei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan munajahtia varten. Olin ihanan rento mehukkaan munatarjoilun jälkeen ja vajosinkin sikeään uneen ihanan pehmeiden satiinilakanoiden välissä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Hampurilainen

Sitten alettiinkin tehdä hampurilaisia, ei nyt ihan perinteiseen malliin kuitenkaan. Eli hän jonka patukkaa imin siirtyi taakseni kun olin kyljelläni ja hän alkoi työntää omaa patukkaa minuun takaapäin. Tunne oli melkoinen kun toinen muna tuli edestäpäin ja toinen työntyi sisälleni toiselta suunnalta. Kaiken kukkuraksi mukana surisi vielä kookkaanpuoleinen dildo, joka eksyi milloin minnekin.

Vaikka pilluni olikin hyvin litisevä ja liukas, sinne ei mahtunut kerralla kahta kookasta munaa. Niinpä takaapäin tuuppaaja otti liukkaria lisää ja työntyi yhtä aikaa kakkoseeni. Meno oli mielestäni erittäin kiihottavaa, kaksi komeaa isomunaista miestä ähki kimpussani ja miltei joka reikäni oli täynnä kovaa ja elinvoimaista lihaa. Niinpä liuin sulavasti räjähtävään orgasmiin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Nautintoa täysin rinnoin

Kun tunsin liukkaan ison dildon työntyvän yllättäen takapuoleeni kookkaan kullin hieroessa pilluani taidolla laukesinkin räjähtävästi kiljahtaen. Mieskin alkoi huohottaa ja tunsin hänen kyrpänsä vapisevan syvällä sisälläni. Yllättäen hän veti lemmenvaltikkansa pois sisältäni ja lypsi lämpimät spermansa kasvoilleni ja rinnuksilleni. Sainkin yllättävän vedon vuoksi hieman proteiinivahvistusta suuhuni.

Pyyhin tyynyliinaan ylimääräiset mömmöt ja toinen uros sukelsi vanhoille liukkaille takaapäin. Hänelläkin oli erittäin paksu patukka ja se tuntui  todella ihanalta kun hän työnteli sitä oikein hitaasti litisevän liukkaaseen lemmenrasiaani. Toinen uros kiihotteli rintojani sormillaan ja huulillaan samalla kun nautin takaapäin panosta täysin rinnoin. Otin minua ensimmäiseksi hoidelleen uroksen kyrvän suuhuni ja imin sitä nautinnollisesti ja katsoin samalla sen uudelleen kovettumista.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Kolmen kimppa

Nautin täysillä olostani,  kun vierelläni oli kaksi uutta ja todella komeaa sangen isomunaista urosta. Yllättäen toinen sukelsi jalkoväliini ja toinen alkoi hyväillä ja imeä kiinteitä ja pyöreitä rintojani. Jalkojeni väliin sukeltanut könsikäs olikin todellinen kielimies, ähkin ja huohotin silkasta nautinnosta.

Kun kohotin lantiotani, myös toinen sukelsi alemmas ja alkoi nuoleskella kiihotuksesta märkää vulvaani ja peräreikääni.  Toinen viritteli paksua elintään ja alkoi työntää sitä litisevän kiimaiseen pilluuni, kun makasin kyljelläni. Kun toinen kiihkeä uros nuoli minua takaapäin samalla, naiminen tuntui entistäkin paremmalta ja huohotin ja kiljahtelin samalla kun jykevä muna aurasi urakalla uraani.

Toinen mies löysi jostain kookkaanpuoleisen dildon, ja työnsi sen yllättäen anukseeni. Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Jatkot sviitissä

Yllättäen minua tultiin hakemaan jatkoille hieman intiimimpään paikkaan ja menimme läheisen hotellin sviittiin. Siellä huomasin, että meitä lähti jatkoille varsin pieni porukka ja aloinkin arvata mitä tuleman saattaa, koska en ollut mikään eilisen teeren tyttö. Onneksi mukaan oli valikoitunut juuri niitä komeimpia uroksia ja yllättäen huomasinkin olevani ainoa nainen koko porukassa.

Minua kohdeltiinkin kuin kuningatarta, haettiin pientä purtavaa ja juomia. Eräs raamikas uros tuli viereeni ja huomasin hänen housuissaan pullottavan tanakasti ja käteni hakeutuikin hänen sepalukseensa. Myös eräs toinen hyvännäköinen könsikäs hakeutui lähistölleni ja esitteli minulle kookasta patukkaansa.

Aloinkin runkata toista patukkaa kädelläni samalla kun otin toisen jämäkästi seisovan kyrvän suuhuni ja aloin imeä sitä himokkaasti…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Onnea matkassa

Hmm, kuten sanoin, on melkoisen rankka reissu takana, tokaisin hänelle. Hänessä oli nimittäin mielestäni jotain outoa. Katselin että muualla sviitissä oltiin jo aloittamassa ryhmäseksihommia julkimoitten johdolla. Liity tuonne, tokaisin miehelle hymyillen, siellä olis sunkin aisalle käyttöä 🙂 Junamuodostelmiakin oli, eli miehetkin saivat pallia pyllyyn ja oma kalu oli sitten seuraavassa reiässä. Aloinkin jo miettiä pehkuihin painumista, koska väsy alkoi olla yllättävän kova….

Mies vilkaisi minua oudosti ja sulki housunsa. Yht´äkkiä sviitin ovet lennähtivät auki ja lukuisia poliiseja tuli paikalle. Huokaisin helpotuksesta että olin kerrankin pysynyt siveyden tiellä enkä ollut ryhtynyt kiellettyihin leikkeihin. Meille kaikille tehtiin pikahuumetestit ja suurin osa sviitin henkilöistä joutui lähtemään yöksi poliisilaitokselle. Vierustoverinikin paljastui siviilipoliisiksi, hymyilin hänelle vinosti ja tokaisin että olit melko täysillä hommissa mukana. Hän oli niin kuin en ymmärtäisi mistä puhun.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Kattoterassilla

Harrastimme seksiä porealtaan kuohuissa ja siirryimme myös kattoterassille. Oli todella upeaa nojata kaidetta vasten ja saada samalla kunnolla munaa takaapäin. Huomasin mieheni myös pökkivän tummaihoista naista takaapäin toisella puolella terassia.

Siirryimme taas poreammeeseen, minä ja pari muuta nauttimaan toisistamme. Joku sukelsi poreammeeen kuohuihin ja nuoli ihanasti pilluani. Otin itsekin samalla melaa suuhuni ja nautin ihanasta elämästä.

Yht´äkkiä näin jonkun nousevan terassin kaiteelle ja levittävän kätensä, kauhistuksekseni hän hyppäsi alas. Kurkistin, enkä nähmyt muuta kuin autojen pysähtyvän ja ihmisten juoksevan kohti pudonnutta. Olin kauhusta jäykkänä. Mieheni tuli paikalle ja hoputti, että nyt poistutaan äkkiä, ennenkuin kytät tulevat ja sitten kun meiltä kysytään jotain niin ollaan vain oltu kahdestaan nukkumassa ja sitä ennen iltaa viettämässä.

Mitäs sitten tapahtui, siitä jatkan seuraavassa postauksessani,

Vivian, 246.

Kattosviitissä

Nyt lähdetään jatkoille, kuulutti kumppanini minulle ja minähän olin heti valmiina kuin lukkari sotaan. Olimme ylimmän kerroksen isossa sviitissä, josta aukeni iso tasanne katolle, upea kattoterassi. Paikka oli todella hieno ja näköalat olivat upeat.

Minä olin alusvaatteisillani valtavassa poreammeessa, jonne tunki muitakin ihmisiä. Kilistelimme keskenämme ja nautimme elämästä.  Huomasin myös muiden ottavan pieniä pillereitä, jotta jaksaisivat juhlia pirteinä.

Näin erään pariskunnan harrastavan seksiä lepotuolissa ja tottakai homma laajeni ryhmäseksiksi, kun porukka oli hyvin päihtynyttä. Nautitaan vain mekin välillä muistakin, kumppanini tokaisi minulle ja minähän otin vinkistä vaarin. Siinä on aina oma tunnelmansa kun imee ja nuoleskelee paria patukkaa yhtäaikaa ja joku nuolee samalla omaa torttua….

Kerron jatkosta seuraavassa postauksessani,

Soittelemisiin, Vivian, 246.