Pukeuduimme mahdollisimman nopeasti kattoterassilla vallitsevan kaaoksen keskellä ja juoksimme portaita pitkin omaan sviittiimme. Riisuuduimme ja menimme vuoteeseen lepäämään ja yritimme rauhoittua mahdollisimman nopeasti. Sitten nousimme ja kurkistelimme ikkunoista ja kadun olivat hälytysajoneuvot vallanneet.
Miksi meidän piti poistua mahdollisimman nopeasti, emmehän me mitään pahaa tehneet enkä voineet mitään sille että hän päätti hypätä kaiteelta alas, kysäisin mieheltäni. Hän huokaisi syvään ja näytti yhtä pilleriä minulle, näiden vuoksi, hän sanoi kireänä, huumeiden hallussapitoa ei pidetä hyvänä asiana ja tästä voisi tulle meille rutkasti vaikeuksia. Huumeiden, änkytin tyrmistyneenä, sinähän annoit niitä minulle päänsärkyyn, ihmettelin. Sinä olet hieman yksinkertainen, Vivi, hän tokaisi minulle, nämähän piristävät ja jaksat juhlia päiväkausia yhteen putkeen.
Pikkukaupungin tyttönä tunsin itseni jollain tavalla petetyksi, olin siis huumeiden vaikutuksen alaisena juhlinut, pelannut ja kaiken huipuksi Elvis oli vihkinyt meidät avioliittoon. Tässä olikin iso pala purtavaksi. Mutta mietin tätä huomenna, kuten Scarlett O´Hara aikoinaan, päätin ja ryhdyin nukkumaan.
Soittelemisiin, Vivian, 246.