Muhevat munkit

Aloinkin kohtapuoliin vaikeroida tuntiessani valtavan orgasmin aaltojen lähestyvän ja laukesin kovaa supistellen hänen suonikasta miehuuttaan vasten. Hän halusi lopuksi vielä takaapäin ja hän alkoi pamputtaa minua lujaa vetäen kyrpänsä aina välillä pilluni huulille ja sitten työntyen nopeasti syvälle sisälleni mehukkaaseen ja litisevään pilluuni.

Sitten hän nopeutti tahtia ja alkoi huohottaa ja voihkia, hän vielä työnsi sormensa anukseeni syvälle ja laukesinkin toistamiseen raikkaassa ulkoilmassa. Mies laukesi myös lujaa karjaisten ja tunsin hänen kyrpänsä vavahtelevan syvällä sisälläni.

Lepäsimme hetken vierekkäin kietoen toista takkia ympärillemme kun kuulimme lähistöltä jotain outoa ääntä, joka ei ollut tuulen eikä muuta luonnon aiheuttamaa ääntä. Näimme takanamme muutaman munkin kulkueen, ja miltei jokaisella heistä oli käsi eksynyt housuihin….

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ulkoilmareippailua

Hän riisui housut jalastani täysin himojen vallassa ja hautasi päänsä jo kostuneeseen pilluuni levitettyään jalkani äärimmilleen auki. Tunsin talvisen kylmän luonnon ympärilläni ja kuuman himokkaan miehen hyväilyt häpyhuulieni ja klitorikseni lomassa. Hän lipoi jalkoväliäni kiihkeästi ja tunsinkin olevani valmis varsinaiseen pamputukseen.

Hän kipusi päälleni ja työnsi äärimmilleen turvonneen aisansa syvälle himokkaan litimärän pilluni perukoille. Ähkäisin nautinnosta ja hän alkoi pumpata minua rytmikkäästi samalla nautinnosta valittaen.

Sitten hän kysyi haluanko ratsastaa hänellä. Sait ylipuhuttua, visersin hänelle ja kapusin satulaan ottaen samalla hänen jämäkän punaisen valtavaksi turvonneen kyrpänsä sisälleni. Kunnon ratsastus ulkoilmassa tekikin todella hyvää ja aloin voihkia nautinnosta pilluni litistessä hänen miehuuttaan vasten.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Himojen vallassa

Mies kertoi minulle nunnien haaveilevista katseista ja siitä, kuinka nunnien tekemät laulut olivat täynnä himoa ja kaipuuta. Verhottuina ne kertoivat kaipuusta Jumalaan ja iankaikkiseen elämään, mutta todellisuudessa ne kertoivat himoista ja täyttymättömistä toiveista.

Muu seurue oli jatkanut matkaansa näkymättömiin, joten totesin noviisille että voisimme vähän helpottaa oloamme. Häntä ei tarvinnut monesti kehottaa, hän kietoi minut nopeasti kiihkeään kielisuudelmaan ja hänen kätensä alkoivat tutkia määrätietoisesti rintojani ja toinen hänen kätensä siirtyi tutkimaan alakertaani. Minäkin hamusin kädelläni hänen jalkoväliään, josta löytyi jo kovaa vauhtia täyteen mittaansa turvonnut miehinen elin.

Hän huohotti jo kovaa kiihkosta ja siirryimme hieman syrjemmälle metsään. Hän levitti pitkän takkinsa maahan ja  kaatoi minut allensa…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Noviisi

Eräs miehistä jäikin keskustelemaan kanssani muiden jatkaessa matkaan. Hän kertoi minulle olevansa melko uusi, eli noviisi, joka oli tullut tutustumaan luostarin toimintaan ja oli ollut vasta kuukauden luostarissa. Miltäs tuntuu, kysäisin, onkos seksiä ikävä, menin tietty heti näihin tärkeimpiin asioihin.

Hänellä välähti silmissä ja hän myönsi minulle että seksiä on kyllä ollut ikävä, että on ollut pakko vetää muutaman kerran salaa käteen itsekseen, koska kaapuihin verhoutuneita nunniakin näki ulkona varsin harvoin. Nunnat olivat kuten munkitkin antaneet siveyslupauksen, joten sieltä päin oli varmaan varsin turha seksiä odotella.

Naureskelin hänelle, että itse olin ollut vasta pari päivää täysin ilman seksiä ja se olikin alkanut jälleen pyöriä mielessä yllättävän paljon…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Arkea nunnaluostarissa

Aamulla aikaisin piti nousta ortodoksiseen jumalanpalvelukseen päivittäin, sen jälkeen oli tarjolla avustavia keittiötöitä, kuten perunoiden ja vihannesten kuorimista. Kysäisin pitkästyneenä kanssani perunoita kuorivalta vierailijalta, että tapahtuuko täällä mitään jännittävää koskaan? Hän hymähti ja sanoi että jutun pointti onkin siinä ettei täällä tapahdu oikein mitään vaan keskitymme hiljentymään ja meditoimaan.

Lounaan jälkeen vetäydyin lepäämään ja herättyäni lähdin ulos tutkimaan maisemia ja löysinkin luontopolun mitä pitkin lähdin käveleskelemään. Iloinen yllätys oli kun löysin yllättäen Valamon munkkiluostarin ja vastaani tulikin muutaman miehen seurue. Tervehdin ja kysyin miten kauan he ovat olleet täällä. Sinä olekin näköjään vastatullut, he naureskelivat minulle ja myönsin heidän olevan oikeassa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ulkoilmassa

Lepäilimme hetken vierekkäin autossa jutellen kaikenlaisista menneistä ja tulevista asioista. Mietin itsekseni paluuta arkeen pienen mutta tapahtumarikkaan reissuni jälkeen. Toisaalta oli mukava tulla Suomeen ja tavata vanhoja tuttuja, mutta arki tuntui kieltämättä tylsältä.

Päätimme ottaa vielä kerta kiellon päälle varvit ulkona auton vieressä, vaikka ilma olikin jo syksyisen kolea. Levitin takkini auton konepellille ja nojasin siihen hänen tullessaan sisääni takaapäin. Meillä oli vain kengät jalassa. Tuuli tuiversi ympärillämme ja linnut huusivat lähtöhuutoja ikäänkuin hoputellen viimeisiä laiskoja yksilöitä etelän suuntaan.

Hänen kyrpänsä tunkeutui syvälle sisääni, sitten hän vetäytyi häpyhuulilleni ja takaisin. Hän alkoi hyväillä klitoristani sormillaan, ja aloin olla lähellä laukeamista, kun kuulimme auton ja moottoripyörän äänten lähestyvän. Menimme paniikissa niin nopeasti kuin pystyimme autoon sisään, onneksi he kävivät vain kääntymässä salaisessa lemmenluolassamme.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ystävien kesken

Tuntui kuin edellisestä tapaamisestamme olisi vierähtänyt jo melkoinen tovi. Juttelimme kuin vanhojen ystävien kesken, ja huomasinkin hänen jalkovälissään kovenevan hurmaa vauhtia. Kerroin myös pilvenpiirtäjän katolta huumehöyryissä hypänneestä satunnaisesta juhlijasta, ja hänen silmänsä laajenivat säikähdyksestä. Onneksi, Vivian, sinulle ei käynyt huonosti, hän totesi myötätuntoisesti.

Otin hänen kookkaan kalunsa suuhuni ja hänkin alkoi availemaan housujani ja hyväilemään kielellään klitoristani. Otin housut kokonaan pois jalastani ja aukaisin jalkani äärimmilleen, jotta hänellä olisi vapaa pääsy salaiseen puutarhaani. Nautintoa lisäsi, kun ketään ei ollut lähistöllä tai ovien takana kuuntelemassa touhujamme. Otin hänen kyrpänsä syvälle kurkkuuni ja imin sitä parhaiden taitojeni mukaan samalla hänen kiveksiään kosketellen.

Jatkan seuraavassa postauksessani, Vivian, 246.

Juhlatunnelmissa

Ilta oli mitä ihanin, pulloa kallistui ja booliakin tehtiin lisää. Grillattiin ja pidettiin hauskaa. Meitä oli siunattu mitä ihanimmalla kesäillalla, olin tietty yrittänyt hieroa urakalla tuttavuutta muhkeapatukkaisen kanssa ja saada hänen huomionsa kiinnitettyä itseeni. Meitä naisia oli kourallinen ja kanttori sekä pastorikin olivat hieman innostuneet juhlimaan.

Grillissä tirisi erilaisia lihoja, maisseja ja makkaroitakin.  Haukkasin makkarasta ja laitoin siihen valkosipulikastiketta, ja samalla loin viekottelevan katseen komeaan munamieheen. Hän sitten sanoikin minulle, että tule yöllä käymään hänen teltallaan, niin voin saada jotain makoista suuhuni.

Hän sai minut ylipuhuttua ja lähdin yöllä pää tuiskeessa telttaa etsimään. Siellä olikin useampi miespuolinen paikalla ja aloimme taas hieman kallistelemaan pulloja….

Jatkuu seuraavassa postauksessa, siihen asti soittelemisiin,

Vivian, 246.

Nakurannalla

Kuulin että melko lähellä on nakuranta, niinpä yksissä tuumin päätin lähteä käväisemään siellä. Mielessäni jo näin upeakroppaiset adonikset, naiset eevan asussa ottamassa aurinkoa ja lasten leikkiessä hiekkarannalla. Kaikki palvoisivat aurinkoa ja uivat sulassa sovussa ilman rihmankiertämää.  Ilma oli kaunis kuin morsian, kun porskuttelin autolla paikalle pää täynnä korkeita odotuksia.

Voin kertoa, että ihmettelin hieman paikalle saavuttua, että paikalla oli vain miehiä. Näistä miehistä suurin osa oli iäkkäämpiä ja uimahousuissaan. Jotkut kiikaroivat hiekkadyynien takaa, tietysti minua. Eksoottisin asu oli t-paita ilman uimahousuja….

Asettauduin hetkeksi ottamaan aurinkoa ja olin eittämättä ainoana naisena rannan keskipiste kiikareilla tai ilman. Aloin jonkin ajan päästä tuntea oloni niin epämukavaksi, että lähdin kohti bikinibaaria, ja se olikin onneksi jo toinen juttu se.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Bukkake

Olimme lähdössä kaveriporukalla mökille viettämään juhannusta. Minulle ehdotettiin että voisimme siellä harrastaa hieman bukkakea. Mitäs se on, kysäisin, mutta en saanut vastausta. Löysin netistä että se on joku japanilainen  nuudeliruoka. Ilmeisesti sitten söisimme nuudeleita mökillä…

Ilta pyörähtikin pikkuhiljaa käyntiin, grillasimme ja saunoimme, ja tottakai tuli juotuakin yhtä sun toista, kerrankos se nyt on juhla ja juhannus. Mökki oli järven rannalla, joten siellä pystyi pulahtamaan uimaan halutessaan.

Illan pimetessä ja hyttysten herätessä puhe kääntyi taas bukkakeen, ja huomasinkin että miehistä yksi sun toinen jo oli käsi housuissaan. Katselin hymyillen ja hieman ihmettelin, mitä tapahtuukaan seuraavaksi. Nyt leikitään, Vivi, bukkakea, sanoi heistä eräs. Minä olin uimapuvussani ja miehet kerääntyivät ympärilleni ja lennättivät joukolla seitsemän veljeksen spermaa päälleni. Huh-huh, onneksi järvi oli lähellä ja pääsin peseytymään liioista mömmöistä, ehkä se on hyvää iholle. Tottakai pääsin vielä munaakin maistamaan juhannuksen kunniaksi, mutta se onkin jo toinen juttu 🙂

Ihanaa juhannusta lukijoilleni, Vivian, 246.