Herkässä olleet herkut

Nautin täysillä hänen taitavasta kielestään ja suljin silmäni rentoutuen täysin. Taitavan nuolijan kanssa oli aina ihanaa rakastella, varsinkin poreammeessa tai sen reunalla. Aloin olla suhteellisen valmis rajuun rynkytykseen, kun hän halusi minun vielä imevän hänen sykkivää suurta kaluaan.

Otin sen suuhun ja nuolin kiusoittelevasti ensin sen kärkeä kunnes otin sen syvemmälle suuhuni kovaan imuun. Sitten melko pian tunsin kyrvän sykähtelevän suussani ja jotain suolaista roiskahtavan suuhuni. Nielin sen oitis, koska en halunnut ruveta syljeskelemään poreammeen kuohuihin mitään suolaista pirtelöä.

Hupsista, sanoi taksimies. Pitää ottaa hieman myöhemmin uusiksi, nyt oli herkut liian herkässä, hän naureskeli tyytyväisen näköisenä. Minä olin hieman harmistunut mutta en näyttänyt sitä.

Panemisiin, Vivian, 246.

Suoraan asiaan

Tunsin alkavani kiihottua kuumien huulien ja kielen liikkuessa huulillani ja käsien hamuillessa kurvikasta vartaloani. Poreet hyväilivät vartaloani ja myöskin juomani alkoholi kiersi kuumasti veressäni. Etsin kädelläni hänen pontevaa paisuvaa patukkaansa ja löysinkin sen tottunein ottein juuri sieltä missä sen pitikin olla.

Olin aivan tyytyväinen löytämäni kyrvän kokoon ja uskoin  hänen pystyvän tyydyttämäänkin minut kunnolla, siinä oli sen verran kokoa ja ainesta että se pystyisi täyttämään salaisimmatkin sopukkani varmasti. Hän käski minun istuutua poreammeen laidalle ja avaamaan jalkani ja totta kai teinkin työtä käskettyä.

Hän aloitti nuolemaan minun jo valmiiksi turvonneita häpyhuuliani ja hänen pehmeä kielensä löysi myös klitorikseni alta aikayksikön.

Panemisiin, Vivian, 246.

Suudelma poreissa

Onkos sinulla paljonkin näitä liikesuhteita, tiedusteli taksimies hymyillen ja myönsin hänelle ettei pahemmin. Käyn tanssimassa joskus näytösluonteisesti erään tuttavani juhlissa ja saan siellä porukan innostumaan, suostuin tällä kertaa lähtemään viihdyttämään Sipoon Herttuaa työnantajani pyynnöstä. Tämä oli kyllä täysin vapaaehtoisella pohjalla, minulle kyllä luvattiin järjestyvän lisää töitä jos pitäisin hänet tyytyväisenä.

Jaaha, että sellaista liiketoimintaa, virnuili taksimies ovelan näköisenä. No, ei se mitään liiketoimintaa oikeasti ole, pidän tässä taukoa hieman tylsistä toimistotöistä, selvensin hänelle. Kiinnostaisiko sinua erotiikka ja seksi poreammeessa, hän tiedusteli minulle ja kerroin tarjouksen olevan sangen houkutteleva.

Hän kietoi minut syleilyynsä kuuman suudelman kera ja tunsinkin veren lähtevän kiertämään kuumasti ympäri vartaloani.

Seksikkäin ja kesäisin terveisin Vivian, 246.

Porinaa poreissa

Tartuin siekailematta tarjoukseen ja pian istuin miellyttävissä poreissa ulkoporeammeessa jalallinen drinkkilasi kädessäni. Juttelimme niitä näitä ja hieman tutustuimme toisiimme. Oletkos ollut kauan Sipoossa, hän tiedusteli minulta ja kerroin olleeni noin kaksi viikkoa Sipoon Herttuan luona, mutta poistuin paikalta koska tilanne ja olosuhteet muuttuivat radikaalisti bileiden myötä

Taksikuski naureskeli, että siellä taitaa olla hieman hurjia bileitä ja erikoisia seurueita välillä ja Herttua on varsin avarakatseinen vieraidensa suhteen. Taksari kertoi kuskanneensa porukkaa sinne ja takaisin melko paljon. Myönsin että asiat ovat laajalti hänen näkemyksiensä mukaiset. Kerroin sitten hänelle, että osa oli bisnestä, koska hienosti sanottuna liikekumppanini oli neuvonut minua miellyttämään liikekumppaniaan.

seksikkäin terveisin Vivian, 246.

Taksimaksu

Onnekseni tai ainakin lompakkoni onneksi taksikuskia näytti kiinnostavan maksun saaminen jollain muulla tavalla kuin perinteisinä oravannahkoina. Hän raksautti taksimittarinsa nollilleen ja kertoi minulle tietävänsä jonkin hyvän ja rauhallisen paikan, missä voisimme suorittaa tämän kyseisen maksutoimituksen.

Hän ajoi erään huvilan pihaan ja kehotti minua siirtymään peremmälle. Olin mielissäni ettei tarvinnut ruveta ahtaassa autossa puuhastelemaan ja kävelin sisälle hulppeaan huvilaan. Itse asiassa minä olen tämän taksin omistaja ja voin pitää vapaata silloin kun haluan, hän avautui minulle.  Kun näin kuinka upea sinä olet niin en tarvinnut montaa vihjausta, kun olin valmis menemään pitemmälle kanssasi, kuten ehdotitkin onnekseni.

Hän kaatoi meille drinkit ja pyysi tulemaan seurakseen poreammeeseen.

Kesäisin seksiterveisin Vivian, 246.

Jäähyväiset Sipoolle

Soitin paikalle taksin ja kerroin tilatessani, että haluan koko kaupungin komeimman kaaran alleni ja kuskinkin olisi hyvä olla komea eikä mikään peräkammarin poika. Olinkin taas harvinaisen rempseällä päällä, sain seksiorjatkin nauramaan ja heistä ainakin jokunen suunnitteli karkaavansa vielä jonain kauniina päivänä Domina Doloresin hirmuvallan kahleista vapaammille vesille.

Lopulta taksi saapui kartanon pihalle ja hyvästelin seksiorjat hellästi, he olivat viihdyttäneet minua ihanasti parin viimeisen päivän ajan. Ehkä olisin poistunut ilman heitä jo aikaisemmin näistä maisemista.

Taksi olikin komea ja kiiltävä limusiini ja kuski oli harvinaisen komea poika, aivan kuin olin tilannutkin. Lirkuttelin sitten heti hänelle, että miten se maksupolitiikka? Onnistuisiko kenties luonnossa maksaminen?

 

Kesäisin panoterveisin, Vivian, 246.

Liikaa draamaa

Uupuneen näköinen Sipoon herttua talutti dramaattisesti nyyhkivän Domina Doloresin pois kohti makuuhuonettaan. Kuules herttua, et taida pahastua jos kerään kimpsuni ja kampsuni, huikkasin hänelle. Hän mutisi että voin kyllä lähteä jos haluan. Hänellä taisikin olla Doloresissa tarpeeksi huolehdittavaa tällä erää. No hard feelings!, huikkasin vielä hänelle.

Karatkaa tekin, sanoin seksiorjille. He olivat hieman kummastuneen näköisenä ja sanoivat että Doloresin luona heillä on täysi ylläpito joka tapauksessa. Ei Dolores viihdy herttuan luona kuin hetken, koska herttua ei jaksa huolehtia hänestä kovin kauaa jostain ihmeen syystä, orjat juorusivat minulle.

Minun aikani täällä on kyllä täynnä totesin pojille. Oli tosi hauska tavata mutta nyt minä taidan jatkaa kohti uusia seikkailuja!

Sekstailemisiin, Vivian, 246.

Tuulimyllyn armoilla

Dolores menetti täysin malttinsa ja huitoi meitä sokeasti kolmihaaraisella ruoskallaan niin paljon kuin suinkin ehti. Yritimme väistellä hänen hyökkäystään niin paljon kuin suinkin ehdimme, mutta olimme kaikki tälläytyneet korkeakorkoisiin kenkiin ja seksihepeneisiin, joten ruoskaniskujen väistely oli verrattain haastava laji kun raivostunut domina huitoi kuin olisi tuulimylly.

Yhtäkkiä Sipoon Herttua ilmestyi uneliaan näköisenä ovelle. Dolores -kulta, mikä sinulla oikein on. Väkivaltainen domina puhkesi kyyneliin ja kertoi meidän kiusaavan häntä ja koskevan luvatta hänen vaatteisiinsa ja leikkivän niillä. Olimme varmaan näky, kun peilistä ainakin näkyi ruoskan iskujen jäljet ja vertakin tuli joistakin kohti kun katselimme toisiamme. Dolores huusi kovaa, että etkö näe, minä olen uhri!!!

Seksikkäin terveisin Vivian, 246.

Pukuleikit

Yhtäkkiä eräs pojista keksi, että hän hakee meidän huoneeseemme myös Doloresin tavarat ja minä voin sovitella niitä. Olin melko lailla Dominaa pienempi, mutta kun olin hieman päihtynyt niin päätin että mikä ettei.  Hyppäsin hänen suuriin korsetteihinsa ja laitoin massiiviset pukukorut päälleni. Sitten otimme vuorotellen valokuvia, joille naureskelimme yhdessä.

Pojat sheivasivat itseään ja naureskelivat sheivatuille kyrvilleen. Laitoimme kaikki värikkäät meikit kasvoillemme ja olimme erittäin tällättyjä. Yhtäkkiä oveni lennähti auki ja Domina Dolores tuli ruoskansa kanssa ovelle. Täällähän sitä ollaan sikailemassa, hän huusi täyttä kurkkua ruoska ilmassa viuhtoen.

Minun tavarani tänne heti ja minä sovin Sipoon Herttuan kanssa että tuo lutka Vivian saa poistua heti tästä linnasta, Dolores karjui niin että menetti äänensä.

Panemisiin, Vivian, 246.

 

Tyttöilläänkö

Naureskelimme hieman dominoivalle Doloresille ja suoraan sanottuna pilkkasimme häntä. Kyllä minä jo ihmettelin, että miten te oikein kestätte häntä, kerroin usein sanan kääntein  seksiorjille. Aloimme olla melkoisen liikuttuneissa tunnelmissa, ja eräs seksiorjista kertoi että hän haluaisi olla tyttö. Saisinko minä kokeilla Vivian sinun vaatteitasi, hän kysäisi minulta ujosti.

Tuumasta toimeen, olimmehan me jo saunoneetkin ja nyt sitten pääsimme tyttöilemään oikein kunnolla. Oi kuinka sinulla Vivian on ihania vaatteita, tyttöpoika ihasteli ja sovitteli niitä päälleen ja keimaili peilin edessä. Doloresin vaatteet ovat kuin telttoja ja olen hukkua niihin. Sitten hän lisäksi ruoskii meitä, jos jäämme kiinni hänen vaatteillaan ja tavaroillaan leikkimisestä.

Tyttöilemisiin, Vivian, 24