Yllättävä pari

Suureksi yllätyksekseni Dolores ja Sipoon herttua olivat löytäneet toisensa, ehkäpä jälleen. He kaulailivat ja suutelivat hyvinkin kiihkeästi ja estottomasti. Minä menin pyörähtämään paikalla ja kysäisin herttualta, että miten menee? Hyvinhän minulla menee, hän sanoi minulle naureskellen, minä ja Dolores olemme näet vanhoja rakastavaisia. Et kai sinä ole mustasukkainen, Vivi? Sinullahan oli niin hauskaa noitten poikien kanssa tuolla lavalla, minä kyllä näin sen. Sitten herttua jatkoi puuhasteluaan Dominan kanssa.

Itse asiassa olin nyt kyllä hieman häkeltynyt, mutta lähdin hakemaan itselleni hieman syömistä ja juotavaa, kerran sitä oli tarjolla niin runsain mitoin. Mietin hieman että mitenkähän kauan minun pitäisi viihdyttää vielä Sipoon Herttuaa, kerran hän oli löytänyt jo ikäisempää kypsää seuraa. Ja kyllähän sitä komeaa seuraa olikin paikalla, eiku tutustumaan ja silleen!

Panemisiin, Vivian, 246.

Bara bada bastu

Tunnelma juhlasalissa alkoi olla aivan kuin joku olisi räjäyttänyt pankin. Porukka bailasi estottomasti ja heitteli vaatteitaan ympäriinsä. Doloreskin jopa intoutui heiluttelemaan käsiään ja taputtamaan musiikin tahdissa, vaikka hänen kasvoiltaan pystyi aistimaan närkästystä villisti tanssivia seksiorjia kohtaan.

Yhtäkkiä muistin että kohta on vappu ja sen kunniaksi porukka näkyikin bailaavan pitkän kaavan mukaan. Ilmapalloja oli puhallettu nurkkiin ja serpentiinejä pirskoteltu pöydille. Sipoon herttua näytti tosi tyytyväiseltä minun esitykseeni, koska juhlakansalla oli niin ylettömän hauskaa. Kyllä live-esiintyjä on aina live-esiintyjä, hän huusi noustessaan pöydälle seisomaan kädet kohti taivasta.

Uudeksi kappaleeksi olin valinnut Ruotsin tulevan euroviisukappaleen bara bada bastu, enkä tiennyt sen järkevyydestä koska tanssipojat alkoivat vähentää vaatteita entisestään 🙂

Bailaamisiin, Vivian, 246.

Ramppikuumetta

Minun piti nauttia hieman virvokkeita kokemani jälkeen ja puuskahdin sitten Sipoon Herttualle, että melkoinen dominante oli kyllä tämä Dolores ja erittäin pelottava nainen ruoskineen ja namupoikineen! Herttua naureskeli että tuo hieman sisältöä lisää elämään kun harvakseltaan näkee, mutta ei ole kyllä toivottavasti mikään jokapäiväinen vieras.

Juhlissa oli monenlaista kulkijaa ja oli myös mukavia keskustelijoitakin, vaikka jauhotkin kyllä pöllysivät jossain nurkassa ja jossain joku taas piikitti itseään tottunein ottein. Jotkut sentään nauttivat normaalisti boolia ja herkullisen näköinen ruokakin kelpasi heille hyvin. Minäkin otin muutaman napanderin jännitystä tasatakseni.

Yhtäkkiä joku vieraista tuli kysymään, että mihin aikaan se esitys nyt olikaan? Kohta puoliin, kunhan tässä hieman lataan itseäni, hymyilin hänelle.

Esiintymisiin, Vivian, 246.

Dominan orjat

Viimein kauan odotettu juhlapäivä koitti. Katselin ikkunasta millaista porukkaa virtasi sisään, ja näkö oli kyllä melkoisen eriskummallinen ja monipuolinen. Oli nahkaa, satiinia ja silkkiä. Oli myös ketjuja, ruoskia ja kettinkejä, lateksia ja kumiasuja, kaikille oli yhteistä raha, sitä heillä kaikilla kyllä oli.

Pääasiassa oli vanhempia miehiä ja nuorempia naisia, mutta yksi poikkeus vahvisti säännön. Kopean näköinen rehevä nainen saapui nahkaan pukeutuneena ja korkeissa reisiin asti ulottuvissa korkeakorkoisissa saappaissaan paikalle, ja häntä seurasi hyvännäköisiä nuoria miehiä, jotka näyttivät ihan hänen seksiorjiltaan. Dolores on tullut seuralaisineen, Sipoon herttua naurahti makeasti heitä katsoessaan. Dolores on ollut kuuluisa domina, ja nykyään hän pitää nuoremmista miehistä, herttua selitti myhäillen.

Juhlimisiin, Vivian, 246.

Kepposesta pantavaksi

Minullahan oli aina kujeet mielessä ja kun olimme saaneet kuvat otettua kävin vaivihkaa hakemassa suuren anustapin  ja lähestyin pastoria takaapäin. Yritin ujuttaa hänen anukseensa suuren anustapin liukkarin avulla hänen huomaamattaan, mutta kyseessähän oli selvästi kelvoton yritys.

Pastori piti minua kovaa kädestäni kiinni ja Holmesin Jones lähestyi minua kyrpä kovana ja käski minun imeä sitä. Samalla pastori otti anustapin itselleen ja laski housuni ja alkoi ujuttaa kyseistä kookasta seksivälinettä peräaukkooni. Minä manasin minkä ehdin mutta Holmes painoi päätäni kyrpäänsä kohden määrätietoisesti.

Pastori avasi jalkojani haralleen ja työnsi kyrpänsä  syvälle eroottisesta kuvauksiin liittyvästä latauksesta ja muutenkin jännityksestä kiihottuneeseen pilluuni. Älähdin nautinnosta kun pastori aloitti rytmikkään lykkimisen kovalla ja paksulla kyrvällään.

Naimisiin, Vivian, 246

Naitava malli

Pyllistelin ja keikistelin yrittäessäni olla mahdollisimman vetovoimainen ja seksikäs kameran edessä ollessani. Holmesin Jones kuittasi minulle, että sinuahan voisi vaikka panna kun olet tuollainen ja pastori sekä kanttori säestivät takavasemmalta Holmesin mielipidettä.

Kävin vielä vaihtamassa asua hieman toisen tyyliseen erittäin seksikkääseen korselettiin.  Esittelin samalla kun poseerasin erilaisia seksivälineitä mahdollisimman houkuttelevin asennoin. Noitahan tekisi melkein mieli kokeilla, pastori sanoa päräytti. Lupasin auliisti kokeilla häneen mahdollisimman suurta anustappia, kunhan optinaalisen hyvä kuvat on saatu minusta otettua.

Heiluttelin ruoskaani ja pyllistelin ja hieroin seksikkäästi itseäni samalla kun toimin seksikkäänä alusvaate- ja seksivälinemallina. Kanttori tokaisi, että hän kyllä haluaa höylätä mielellään meitä kaikkia tämän kuvaussession päätteeksi.

Naimisiin, Vivian, 246.

Viettelevä Vivian

Olin hieman yllättynyt, että minua jännitti tämä kavereiden kesken poseeraaminen, mutta kyseessä oli ehkä tietynlainen kilpailuasetelma.

En halunnut hävitä tässä kisassa Kuuma -Camillalle ja  Annabelille, vaikka en olisi mitenkään huonoille kilpailijoille hävinnyt.

Minulla oli erittäin seksikkäät verkkosukkahousut, korkeat korot kengissäni ja kaiken kruunasi hurja ja paljastava nahkakorsetti. Olin meikannut itseni viimeisen päälle ja laatinut huolellisen minun parhaimpia puoliani korostavan make upin, ehostus korosti  kasvojeni kohokohtia.

Otin pienen rohkaisuryypyn ennen estradille astumistani. Muut kohahtivat, koska he olivat niin yllättyneitä minun perinpohjaisesta laittautumisestanin pitkästä aikaa. Katsoin itsekin itseäni peilistä ja täytyy sanoa että näky oli kyllä täysin tyrmäävä.

Otin ensiksi ruoskan kanssa viettelevän asennon.

Naimisiin, Vivian, 246.

Viettelevät valokuvat

Napsimme kilvan kuvia tavallistakin kuumemmasta Kuuma -Camillasta nuolemassa dildoa ja poseeraamassa seksikkäissä nahka- ja lateksiasuissa mitä enemmän notkeutta vaativissa asennoissa. Yritimme sitten kilvan valita parhaimpia kuvia mutta se oli miltei mahdoton tehtävä meille kaikille seksin ystäville.

Annabel oli viehkosti seuraava ja hänen asusteensa olivat pitsisiä ja satiinisia, tosin hänelläkin oli huikeat korot jaloissaan, ja nämä tekivät hänestä oikein erityisen seksikkään ja aistikkaan näyn. Hän otti hieman rohkaisuksi ryyppyjä, koska hän kumminkin kaikesta huolimatta kärsi melkoisesta ujoudesta, vaikka olikin meidän ronskiin ja retevään rytmiryhmään eksynytkin.  Hänen kuvansa olivat erilaisia kuin tulikuuman Camillan, mutta meitähän on joka lähtöön.

Viimeisimpänä eikä vähäisimpänä astuin minä kameroiden eteen, ja mitähän minä olinkaan keksinyt tällä kertaa…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Pervot poseeraukset

Annabel avasi kaikkien ihmeeksi suunsa ja kertoi että miksi ihmeessä meistä ei otettu mitään seksikkäitä kuvia yksin poseeraamassa, ja hän aikoi esittää ideansa Mustalle Oriille. Miehet eivät näyttäneet niin innostuneilta yksittäiskuvista, mutta me naiset olimme sitä mieltä että tilannekuvissa meillä oli hassut ilmeet kun emme tienneet että meitä kuvattiin emmekä olleet ehtineet poseerata oikein kunnolla.

Tyttöjen kanssa innostuimmekin tosi kovaa ja aloimme laittautua ja pukeutua, sillä voisimmehan toki ottaa niitä yksityiskuvia täälläkin. Camilla oli ensimmäisenä valmiina ja hän oli kiskonut päälleen tiukan hänen upeita kurvejaan ja rintojaan hyväilevän nahkakorsetin. Korsetti ikään kuin soi hänen täyteläisissä kurveissaan. Lisäksi hän kiskoi jalkaansa oikein korkeakorkoiset saappaat.

Naimisiin, Vivian, 246.

 

 

Mainoskuvien huumaa

Keräännyimme kaikki katsomaan Holmesin kännykkää. Sitten ruutuun rävähti toinen kuva, ja siellä olivatkin Pastori ja Holmesin Jones halot pystyssä ja Annabel oli ruoskan kanssa vieressä aivan kuin löisi heitä sillä hetkellä minä hyvänsä. Musta Ori laittoi vielä viestiä, että näitä kuvia on suunniteltu bussin kylkiin ja meidän mainosjulisteisiin sekä nettimainoksiin. Musta Ori aikoi laittaa vielä lisää kuvia, niin että meistä jokainen olisi esitelty kunnolla ennen estradille astumista.

Osa meistä näytti säikähtäneiltä ja osa innostuneilta. Minä en oikein tiennyt mitä sanoa, ajattelin ehkä paikallista Onnibussia, jonka kyljessä minä tyttö komeilisin jossain seksikuteissa rinnat törröllään ja himokas ilme kasvoillani jonkun kyrpää kiihkeästi sivellen.

Naimisiin, Vivian, 246.