Herttuattareksi

Sipoon herttua pyysi, että haluaisinko tulla katsastamaan hänen merenranta-asuntoa. Samalla voisimme nauttia hieman virvokkeita ja syödäkin jotain hyvää. Voisimme vaikka kokeilla miltä tuntuu olla ulkoporealtaassa lasi jossa on shamppanjaa kädessä. Enhän minä tietenkään voinut muuta sanoa, että kuulostaa vallan houkuttelevalta.

Saavuimme pienen ajomatkan jälkeen Sipoon herttuan hulppealle asunnolle, mitä hienompaa en ollutkaan nähnyt aikoihin. Sisustus oli vaaleasävyistä ja varmasti kallistakin. Valtavista ikkunoista oli upea näköala merelle. Herttua meni napsauttamaan saunan päälle ja pian olimmekin lasit täynnä kylmää juotavaa lauteilla istumassa, niin Aatamin asussa kuin Eevankin. Kyllähän tämä aina kotiolot voittaa, naureskelin iloiselle herttualle.

Löysin vielä lempijuomani päärynäsiiderin, johon sain lisäksi jääpaloja sekaan.

Saunomisiin, Vivian, 246.

Hetken hurmaa

Istahdin pehmeälle nahkapenkille ja ei muuta kuin menox sanoi Annie Lennox, tokaisin liikemiehelle naureskellen. Jaguaari singahtikin liikkeelle niin että miltei putosin liukkaalta nahkaiselta penkiltä kaupungin vilskeessä. Oletkos sinä yhtä nopeasti kiihtyvää sorttia? Tiedustelin hieman flirttaillen Sipoon herttualta, joka näytti myhäilevän erittäin tyytyväisenä, kun pidin hänen kyydeistään niin kovasti.

Miten ja mitä vain sinä haluat, ihana Vivian neitonen, hän imarteli minua. Kun näin sinun esiintyvän, tunsin jälleen olevani nuori ja ajattelin kunhan vain saisin sinut hetkeksi itselleni, voisin sitten kuolla onnellisena, hän sanoi minulle vakavan näköisenä. Höpsis, et sinä mitään kuole, tokaisin hänelle nopeasti, kun tilanne näytti muuttuvan liian murheelliseksi.

Mitäs sitten tapahtui, siitä kerron lisää ensi kerralla, Vivian, 246.

Jaguaarilla lähtee

Mitä haluaisit vielä tänä iltana tehdä, oi ihanainen Vivian, lausui Sipoon herttua minua syvälle silmiini katsoen. Siemaisin drinkistäni ja tokaisin että onko sinulla nyt mukana se punainen Jaguaari kuljettajineen, niin voisimme käydä hieman kaupungilla pyörähtämässä että muutkin näkisivät mihin kyytiin meidän Vivian on tällä kertaa päässyt

Totta kai on ja kuljettaja odottelee meitä sviitissä lepäillen, totesi Herttua välittömästi ehdottelevaan kysymykseeni. Laitoimme talvivaatteet päälle ja tilaisuuden järjestäjä taputti käsiään minulle erittäin riemastuneena,  kun näki meidän poistuvan juhlallisesta tilaisuudesta kahdestaan miltei käsikynkkää.

Sipoon herttuan tekemän pikaisen puhelun jälkeen ihanan kiiltävä tulipunainen Jaguaari singahti eteemme ja herttua aukaisi takaoven minulle herrasmiehen elkein.

Hurjastelemisiin, Vivian, 246.

Ylimääräisiä tirkistelijöitä

Laitoin silmäni kiinni ja nautin täysillä lämpimästä kesäpäivästä ja kuumasta nainnista ratsastusasennossa uudessa ja hyväntuoksuisessa avoautossa, jonka nahkapenkit tuoksuivatkin aidolta luksukselta. Tunsin jo orgasmin valtavien hyökyaaltojen lähestyvän, ja kiihdytin tahtia tuntien suuren kovan kyrvän hierovan märkää klitoristani nautinnollisesti.

Mies alkoi puristella pakaroitani kovemmin ja kerroinkin hänelle orgasmin lähestyvän hurjaa vauhtia. Hänkin kertoi pian laukeavansa, joten annoin massiivisen orgasmin saavuttaa minut ja vaivuin miehen syliin raukeana ja kaikkeni antaneena.

Lepäsimme hetken ja kuulimme kumpikin jotain liikettä ympärillämme. Outoa ääntä kuului ja useampia jalkoja tömisi ympärillämme. Kun avasimme silmämme näimme suuren lehmälauman ympäröineen automme ja he katselivat meitä ammuen ja olivat meistä myös erittäin kiinnostuneita.

Naimisiin, Vivian, 246.

Melaa mekkoon

Hän nuoli klitoristani ja  häpyhuuliani pehmeällä kielellään ja minä levitin jalkani äärimmilleen auki. Samalla nuolin ja imin hänen pitkää ja paksua kyrpäänsä nautinnollisesti. Sitten en enää kestänyt vaan sanoin haluavani jo melaa mekkoon ja kunnolla. Hän pyysi minua kapuamaan hänen syliinsä ja hän alkoi imeä ja suudella rintojani.

Minä otin hänen kyrpänsä liukkaille ja kiimaisille häpyhuulilleni ja kova paksu terska upposi sisälleni kuin kuuma veitsi voihin. Laskeuduin ähkäisten alemmaksi ja aloin liikkua ylös ja alas miehen valittaessa nautinnosta pää isojen ja pyöreiden rintojeni välissä.

Aloin jo olla hyvin kiimainen ja aloin liikkua hänen sylissään eteen ja taakse, mies hyväili samalla pakaroitani käsillään kiihkeästi.

Naimisiin, Vivian, 246.

Vauhdikkaalla ajelulla

Tuuli tuiversi hiuksissani kun isomoottorinen nopeasti kiihtyvä avoauto surahteli maaseudun mutkissa eteenpäin. No niin, Grace Kelly, minne pysähdytään, komistus virkkoi minulle hymyillen seksikkäästi. Olisko kenties joku syrjäinen paikka jossain, kujertelin hänelle takaisin vieno hymy huulillani.

Pian löytyi syrjäinen tie, jolle käännyimme sulavasti ja sen päässä oli rauhallinen niitty, jonka reunaan pysähdyimme.  Aloimme suutelemaan kiihkeästi ja mies aloitti tutkimaan mitä minun vaatteideni alta mahtaisikaan löytyä. Minä myös tutkin komeaa könsikästä, ja löysinkin sieltä jo mukavasti kovettuneen kangen. Otin kovan kyrvän suuhuni ja aloin imeskellä ja nuoleskella sitä kiihkeästi ja mies huohotti kiimasta ja kiihkosta.

Hänen sormensa myös harhailivat jo kostuneelle pillulleni ja alkoivat tutkia sen terälehtiä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Avoauton uumenissa

Porukka alkoi kipata boolia janoonsa, koska oli melko lämmin päivä ja me virittelimme jälleen grilliä kuumaksi ja keittelimme myös perunoita ja teimme salaatteja. Eräs miehistä teki tuorejuustolla ja homejuustolla täytettyjä herkkusieniä, jotka saivat vielä herkullisen pekonikääreen.

Minä menin lirkuttelemaan avoautoa kuljettaneelle herralle, jonka katse hyväili jatkuvasti minun kurvikkaita muotojani.  Pääsisinkö minä kenties pienelle ajelulle tuolla sinun upealla pirssilläsi, kehräsin hänelle kuten kiimainen kissimirri.

Hän ei ollut onneksi nauttinut vielä boolia, ja lupasi auliisti kyyditä minua hieman. Autossa oli ihanat ja pehmeät hyvältä tuoksuvat nahkapenkit, joilla istui kuin pilvenhattaroilla ikään.  Auto hurahti erittäin ketterästi käyntiin,  kiihtyi nopeasti ja sen kyyti oli erittäin pehmeää ja tasaista.

Naimisiin, Vivian, 246.

Vappurieha

Aamulla herättyäni Holmesin Jonesin vierestä hoksasin yllättäen, että kohta on Vappu. Meidän täytyy käydä kyllä ostamassa minulle vappupalloja, kailotin Jonesille, joka oli juuri herättyään äreä kuin uroskarhu. Siitä Holmesi Jones sai idean, että voisimme ottaa myös vappuaiheisia kuvia eroottiseen kansiooni.

Kävimmekin sitten ostamassa isosta marketista erilaisia heliumpalloja, vappuviuhkoja ja flippereitä, joissa oli tuulessa pyörivät pyörät. Poseerasin sitten luonnonhelmassa pelkästään vappuviuhka ja vappupallot strategisten paikkojen edessä ja Holmesin Jones räpsi kuvia menemään.

Kerrankin oli hieman lämpimämpää, ja otimme kiihkeät takaapäin sessiot rauhallisessa notkelmassa, minne eivät muiden silmät päässeet. Yksi heliumpalloista karkasi hurjassa menossa tiehensä, mutta sehän oli pientä kun Holmes pukki menemään minua kokenein ottein kohti valtavaa orgasmia.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Yöpuulle mennessä

Hytissä oli lämmintä kun Holmesin Jones laittoi lämmöt päälle ja kietoi minut miehekkääseen syleilyynsä. Katselimme yhdessä kuvia ja kerroinkin hänelle värikkäästä Ameriikan reissustani, jolloin olin ajatellut perustaa tälläisen sivuston, mutta kaikki muu oli vienyt mukanaan niin etten ollut sitten päässyt alkua pitemmälle.

Katselimme yhdessä kuvia ja Jones osasi muokata niitä tosi hyvin, jättää pois epätoivottuja rakennuksia ja ihmisiä sekä lisätä minuun vielä enemmän glamouria ja säihkettä. Nopeasti hän päivitti sivuni ja huomasinkin siellä heti alkavan olla pientä vipinää ja puntia virtaavan tililleni hurjaa vauhtia 🙂

Otimme vielä hurjat hyvän yön panot jotta lämpenisin ihan kunnolla ja otin särkylääkettä sekä pienet naukut, vaikkei se ihan suositeltava yhdistelmä olekaan.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Valokuvamallina

Otimme melko pitkään kuvia minusta eri paikoissa ja eri asennoissa. Välillä vaihdoin vaatteitakin ja kampausta. Olin halailemassa viettelevästi nostureita ja muita työmaan ajoneuvoja. Olin kiinni verkkoaidassa ja poseerasin muuten vain tuulisella rannalla tuulen heiluttaessa hiuksiani ja seksikkäitä asusteitani.

Otin hytissä Holmesin Jonesin tällä kertaa taskumatista tarjoamaa lämmikettä, joka virtasi sisälleni täyttäen suoneni päästä varpaisiin. Jonesilla oli idea, että mennään jollekin parkkipaikalle, jossa voin myös poseerata seksikkäästi erilaisia autoja rekvisiittana käyttäen. Holmes näppäili kuvia ja iltamyöhäiset ohikulkijat katselivat ihmetellen.

Menimme sitten puistoalueelle, jossa oli runsaasti erilaisia patsaita, joiden kanssa myös poseerasin seksikkäästi jäisen tuntuisen tuulen tuivertaessa ympärilläni. Aloin jo aivastella, jolloin Jones tuumasi että nyt on aika mennä yöpuulle hyttiin lämmittelemään.

Soittelemisiin, Vivian, 246.