Uudet lelut

Seuraavana päivänä hurautimme läheisen kaupungin keskustan liikkeeseen, jossa piti olla eroottisia asuja ja sieltähän sitten löytyikin vaikka ja mitä. Valitsin myös pienen silmänaamion mukaani tuomaan lisää salaperäisyyden tunnetta matkaan.  Sipoon Herttuallahan ei ollut pikku rahasta puutetta, joten mukaan tarttui monenlaista uutta lelua meille kahdelle.

Kävimme myös hienossa paikassa erittäin maistuvalla lounaalla ja hykertelin tyytyväisenä herttualle, että tällaiseen elämäänhän voisi vaikka tottua.  Niin, voit viettää täällä aikaa niin kauan kuin haluat, kaunokaiseni, herttua tuumasi minulle hymyillen.

Kävimme myös ruokakaupassa ja herttua osti tuoreita mansikoita sekä kermavaahtoa. Näitä haluan sitten syödä päältäsi, Oi Vivian, hän hykerteli minulle odottavan näköisenä. niitä hän sitten asettelikin selkääni kotosalla.

Panemisiin, Vivian, 246.

On helppoo olla onnellinen

Niin, vedä vain sama ohjelma, eivät he kumminkaan ole sitä nähneet aiemmin ja sitä paitsi, minähän rakastuin sinuun juuri sen ohjelman aikana, Sipoon Herttua julisti. Mit kaikkea meidän pitää tehdä, aloin huolehtia asiasta. Kultaseni, sinun pitää vain huolehtia ohjelmasta ja omasta jaksamisestasi. Taisit unohtaa että minä olen rikas, minulla on assistentti ja henkilökuntaa, herttua naurahti hymyillen. Pitopalvelu hoitaa kestityksen ja palvelusväki tarjoilun ja siivoamisen, me voimme keskittyä nauttimaan juhlakaluina olosta.

Huokaisin helpotuksesta. Herttua jatkoi vielä että voin tilata jostain uuden esiintymisasun hänen piikkiinsä tai voimme käydä jostain ostamassa jotain ihan erityistä yhteisiin juhliimme,hän hykerteli tyytyväisenä enkä minäkään voinut olla olematta onnellinen.

Panemisiin, Vivian, 246.

Rattoisat rakastavaiset

Lepäilimme pitkään yhdessä ikään kuin kunnon rakastavaiset konsanaan. Oli tämä kyllä tosi ihanaa, Vivian, tokaisi Sipoon herttua. En olisi ikinä voinut edes kuvitellakaan, että seksi kanssasi voisi olla näin ihanaa. Olihan se kyllä aivan mahtavaa, myöntelin hänelle.

Minä olen vähän miettinyt että mitä jos pitäisin täällä juhlat ja sinä voisit myös esiintyä, jos vaan haluat, herttua ehdotti mietteliään näköisenä. Muistin esityksen  järjestäjän sanat, pidä herttua tyytyväisenä, hän on tosi tärkeä asiakas ja sinullekin tulee töitä riittämään. Kyllähän minä toki voin esityksen pitää, sanoin herttualle, voiko se olla sama kuin viime kerrallakin, kun se oli helposti lähestyttävä ja siinä oli ihmisille tuttuja biisejä.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kiihkeä ratsastus

Nautiskelin  ratsastuksesta herttuan sylissä täysin rinnoin hänen imiessä ja suudellessa pyöreitä ja hyvin muodostuneita rintojani samalla. Oi Vivian, kun sinä tunnutkin ihanalta, nyt voisin sitten kuolla onnellisena, hän henkäisi minun korvaani. Voi älä nyt tuollaisia puhu, sanoin hänelle toruen.

Herttua kohottautui minua vasten samalla kun liikuin hänen sylissään eteen ja taakse ja minusta alkoi tuntua että orgasmin aallot tulevat vyörymään kohta ylitsemme. Herttua kaatoi minut selälleen ja alkoi pumpata minua voimallisesti kun makasin jalat äärimmilleen auki levitettyinä.

Hän työnsi sormen minun anukseeni, joten laukesinkin voimallisesti kouristellen ja huohottaen hänen syliinsä. Hän huusi minun nimeäni lauetessaan syvälle litisevän märän lemmenluolani uumeniin.

Panemisiin, Vivian, 246.

Tuumasta toimeen

Minä halusin myös tuottaa mielihyvää erittäin taitavalle pilluni nuolijalle ja otin hänen massiivisen suonikkaan kalunsa taitavaan käsittelyyni. Hankasin sitä ensin kädelläni ja sitten hyväilin pehmeällä kielelläni sen vartta. Sipoon herttua huokaili mielihyvästä kokeneen käsittelyni lomassa. Sitten lopuksi otin hänen terskansa suuhuni ja imin sitä varovaisesti jonka jälkeen otin hänen koko kullinsa niin syvälle suuhuni kuin se vain mahtui.

Olin ihan litisevän märkä, joten siirryin istumaan hajareisin Sipoon herttuan syliin ja otin sisälleni hänen paksun ja rotevan kullinsa. Henkäisin nautinnosta kun se oli kokonaan sisällä märässä ja kiimaisessa lemmenluolassani. Aloin ensin liikkua ylös ja alas, sitten eteen ja taakse herttuan huokaillessa nautinnosta.

Panemisiin, Vivian, 246.

Tainnuttava suudelma

Herttua puuskahti nauramaan minun vakavaa ilmettäni ja kertoi huvittuneensa kovasti minun reaktiostani. Hän sanoi itse kokeilleensa jo kaikkea mahdollista erotiikan monipuolisella saralla, joten hän ei toki ollut ensimmäinen joka voisi heittää minua kivellä, ihan raamattua lainaten.

MInuakin nauratti ja hän antoi minulle yllättäen kuuman ja taidokkaan ranskalaisen suudelman. Hän oli yllättävän hyvä suutelemaan, joten minä aloin oitis kiihottumaan kovasti ja mahlat virtasivat vesiputouksen lailla pilluuni. Saanko nuolla sinua sieltä, herttua kysyi kohteliaasti ja minä vastasin tietysti myöntävästi hänen kuumaan kysymykseensä.

Hän levitti jalkojani ja posliinipilluni sai maistaa hänen hellää kieltään reilulla mitalla. Hän oli myös erittäin hyvä nuolemaan, joten aloin olla valmis koitokseen.

Panemisiin, Vivian, 246.

Villi tyttö

Joskus meillä oli oikein kunnon ryhmäseksiin perustuvia naamiaisiakin, kuten siinä eräässä Nicole Kidmanin ja Tom Cruisen tähdittämässä leffassa, herttua kertoi huvittuneen näköisenä. Sinne jotkut toivat jotain huumeitakin ja olis se meno kyllä aikamoista. Minäkin heräsin kerran eräänä aamuna neljän naisen kanssa samasta sängystä. Ei tuollaista menoa enää jaksa tämän ikäisenä harrastaa, totesi hän minua ovelasti katsellen.

Niin, kyllähän se meno monesti yltyy kaikenlaiseksi, kun ottaa päihteitä, myönsin hänelle. Silloin sitä tulee tehtyä sellaisiakin juttuja, joita ei ihan selvin päin tekisi, myöntelin herttualle. Olenkin kuullut, Vivian, että sinä olet ollut melko villi tyttö, herttua katsoi minua hetken tuiman näköisenä. Minä änkytin sitten hänelle, että olen vapaa niin enkö silloin voi tehdä mitä haluan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kerro mulle

Minä pidän kaikesta intohimoisesta ja kiihkeästä ja olen myös melko vaihtelun haluinen, haluan kokeilla uusia juttuja ja myös uusia miehiä, tunnustan kyllä sen, avauduin Sipoon herttualle kainostellen. Olen kyllä kokeillut ryhmäseksiäkin ja sitten erään seurueen kanssa oli kyllä vaikka ja mitä. Vaihdeltiin pareja melkoisella vauhdilla ja olen joskus ollut naisenkin kanssa silleen, eli miltei kaikkea on kokeiltu, kerroin liikemiehelle.

Sipoon herttualla ei ilmekään värähtänyt, kun hän kertoi omasta elämästään. Olen kyllä kokeillut elämäni aikana lähes kaikkea elämäni aikana, Sipoon Herttua sanoi hymyillen. Meillä on ollut täällä kaikenlaisia bileitä, viinan ja muunkin höyryisiä, joten mitä vaan on ennättänyt tapahtua. Nyt vanhemmiten olen hieman rauhoittunut ja tyydyn kaikella tavalla rauhallisempaan menoon.

Panemisiin, Vivian, 246