Känniset suunnitelmat

Kokkasimme kovasti pienessä hiprakassa, uudet perunat olivat tulella ja grilli kuumana. Camilla pilkkoi salaattia ja varoitimme häntä terävästä veitsestä, ettei hän vain tapaturma-alttiina henkilönä teloisi itseään kun vauhti oli kova salaatin, kurkun, tomaatin ja paprikan kanssa.

Suunnittelin lihoja grillatessani, että voisimme ennen keskiyötä vilahtaa naapurien pihoille nakupelleinä, ellei sitä ennen meille siunaantuisi mitään säpinää tänne pastorin komealle huvilalle. Annabel hieman mietti, että uskaltaisiko tänne kukaan ylimääräinen tulla, koska täällä oli kumminkin kolme vantteraa könsikästä jo valmiiksi paikalla.

Sotasuunnitelmana meillä oli karata, kun miehet olisivat saunomassa tai sammuneet, kumpi näistä vaan olisi lähempänä parhainta ajankohtaa, eli lähinnä yöttömän yön keskiyötä. Ja kuinkas sitten kävikään…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Matkalla mökkitielle

Kailottelimme ostoksilla ollessamme että nyt kyllä kaipaisi tämä tyttö jotain uutta ja raikasta miestä noiden vanhojen könsikkäiden tilalle. Saimme osaksemme ainakin huvittuneita katseita muukalaisilta ja murhaavia vilkaisuja pastorilta, kanttorilta ja Holmesin Jonesilta. No niin, miettikää että mitä syödään ja mitä tarvitaan mökillä, pastori sanoi meille tuimasti.

Mökin osoitekin taisi lipsahtaa meiltä luvattoman usein ja jäimmekin sitten toiveikkaina odottelemaan että sattuisikohan meille tulemaan muutakin seuraa kuin vanhat heilamme, joihin olimme lopen kyllästyneitä.

Autossakin oli tunnelma melko kireä, mutta me tytöt pistimme hoilaten, pullon hengen voimalla osittain tietty. Aloimmekin sitten olla jo juhlatuulella kun saavuimme hulppealle huvilalle ja määräsimme miehet lämmittämään saunaa ja me tytöt ryhdyimme kokkaamaan jotain purtavaa meille juotavien lisäksi.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Uutta herkkua etsimään

Me naispuoliset puhkuimme intoa päästyämme viimeinkin vapauteen ja meistä varmaan kuului kauas että olimme matkalla viettämään villiä ja railakasta juhannusta.  Kauhoimme ostoskärryymme runsaasti kaikenlaista mahdollista grillattavaa, että saisimme ainakin napamme täyteen, ellei mitään muuta.

Kuiskuttelimme tyttöjen kanssa että mitä jekkuja voisimme tehdä miehille, mutta sanoin etten halua enää vastaavanlaista käsittelyä mihin olimme viimeksi joutuneet. Tytöt olivat kyllä sitä mieltä, että tarvitsisimme jo jotain muuta seuraa, koska olimme tylsistyneet omiin seuralaisiimme.

Muistinkin sitten vanhan juhannustaian, jonka mukaan piti liikkua alasti naapurimökkien pihassa, jotta seuraa löytyisi ainakin siksi yöksi. Ostimme kuitenkin reilusti offia, jotta emme päätyisi vallan hyttysten herkuiksi ja muut herkut jäisivät saamatta.

Panemisiin, Vivian, 246.

Rangaistus suoritettu

Työstimme Annabelia huolella Camillan kanssa levein ja hitain nuolaisuin, välillä hidastaen ja välillä nopeuttaen. Toinen meistä oli hänen rintojensa kimpussa ja kun hän alkoi voihkimaan, tuikkasimme nopeasti dildon hänen anukseensa. Annabel kirkaisi ja laukesi kouristellen yksi dildo pillussaan ja toinen takapuolessaan.

Miehet totesivat kuivasti, että tehtävä on suoritettu tältä erää ja meidän pitäisi pitää mielessämme että heille ei enää tehtäisi vastaavanlaisia temppuja, vaan me joutuisimme katumaan vielä enemmän kuin nyt olimme joutuneet kärsimään suhteellisen pitkän ja koettelemuksiltaan rikkaan rangaistuksen.

Camilla kiljaisi yllättäen, että nythän on juhannusaatto. Nyt on pakko lähteä jonnekin mökille ja olla myös ulkona pitkästä aikaa. Pastorin vanhemmilla olikin yllättäen mökki tyhjänä, siis sinne johtaa ryhmä rämän tie.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Antoisa Annabel

Haastattelimme Annabelia siitä, mitä hän tykkäisi meidän tekevän hänelle tällä kertaa. Hieman punastellen hän kyllä kertoi pitävänsä pillunsa nuolemisesta ja rintojen hyväilystä sekä siitä että jos saa pientä  dildoa pyllyynsä juuri ennen laukeamistaan.

Siemaisimme kaikki pari drinkkiä ennen varsinaisen session alkamista. Olimme laittautuneita pienen pieniin seksihepeneisiin ja meillä oli myös huolella tehdyt meikit kasvoilla, jotta olisimme mahdollisimman kauniita ja ihania sekä karvattomia eli mahdollisimman houkuttelevan näköisiä.

Aloitimme kumpikin Annabelin hyväilyn ylhäältä suukottelemalla häntä, kaulaa, rintakehää ja hyväilemällä hänen pyöreitä rintojaan hellästi. Camilla laittoi sormiinsa liukkaria ja alkoi hyväillä sormillaan hellästi Annabelin posliinipillua minun imiessä hänen täyteläisiä rintojaan kiihkeäsi, Annabel tuntui nauttivan meidän työstämme täysillä.

Naimisiin, Vivian, 246.

Mennäkö vai eikö mennä

Onneksi kiertueen alkamiseen olisi vielä melko reilustikin aikaa, mutta meistä jokainen mietti levottomana lähteäkö vai ei. Monia meistä varmasti kiehtoi ajatus päästä Yhdysvaltoihin näkemaan kaikenlaista uutta ja mahtavaa, mutta esiintyminen arveluttavan eroottisilla areenoilla kyllä askarrutti itse kutakin melkoisen paljon.

Pastori muistikin yllätten, että Annabel ei ole vielä saanut ikiomaa orgasmiaan naispuolisten ystäviensä toimesta, se pitäisi vielä toteuttaa ja videoida meidän Only Fans -sivustollemme, josta olikin tullut viimeaikoina erittäin suosittu eroottisen maailman vierailupaikka.

Kilistelimmekin sitten drinkkejä tyttöjen kesken paljastaviin hepeniin puettuina ja kyselimme Annabelilta mistä hän sattuisikaan tänään tykkäämään erotiikan arvaamattomilla saroilla. Tietysti tiesimme sen, että hän piti nuolemisesta ja katsomista, mutta hän joutuisikin olemaan tänään ja tulevaisuudessa itsekin katsottuna.

Naimisiin, Vivian, 246.

Suureen maailmaan?

Seuraavana päivänä päivä aloitettiin tuhdilla aamiaisella, jonka jälkeen tarjoiltiin jonkinlaisia drinkkejä meille. Hiljaisuuden rikkoi äkillinen puhelinsoitto, kun Holmesin Jonesin kännykkä soi äkillisesti. Musta Oriihan se sieltä soitteli ja kyseli kovasti mitä meille kuuluu. Taannoinen kiertue, josta oli paljon puhuttu, ja jolle meidätkin oli kutsuttu mukaan, oli lykkäytynyt pahasti, mutta se oli taas suunnitteilla.

Holmes pyyteli kovasti lisäaikaa miettimiseen, koska sehän olisi kumminkin melkoinen repäisy tästä meidän keskenämme eletystä arjesta suoraan suureen maailmaan ja vielä esiintymään yleisön eteen. Empivän näköinen Holmes kyseli meidän muiden mielipiteitä ja me katselimme toisiamme kulmat kurtussa, voisiko meistä olla siihen? Tokihan sieltä pääsee poiskin, jos ei halua enää jatkaa, pastori tuumasi miettiväisenä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Annabelin ahdistus

Miesten mukaan olimme nyt saavuttaneet erään päämäärän suurella seksikkäällä urallamme, joten saimme hieman jopa levätä  sen jälkeen, kun tytöt  olivat saaneet minut laukeamaan. Seuraava uhri olisi kuulemma Annabel, joka pitäisi saada laukeamaan estottomasti ja kunnolla.

Annabel raukka hieman jännitti, koska hänellä ilmeisesti oli jonkinlaisia estoja ainakin salaa. Hän oli meistä ehdottomasti se ujoin, vaikka hän pitikin kanttoria välillä aisankannattajana ja antoi kanttorin katsoa kun hän sai isoa käyrää munaa.

Me kaikki nukahdimme melko nopeasti, koska olimme alkoholin huuruisessa olotilassa joutuneet hieman epämiellyttävän tuntuiseen välikäteen, kiitos miesten koston, joka oli jo jatkunut suhteellisen kauan. Mietinkin, että oliko tästä enää paluuta entiseen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.